Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

12.9.2015

Paimennusta: flankkia, ajoa ja hakukaaria sekä AST:n kenttä visiitti

Käytiin paimentamassa la aamupäivällä Siuntiossa Päivin luona. Oltiin ekaa kertaa avonaisella laitumella ja kokenut koira oli myös apuna.


Aloitettiin liinassa kuljettamisella, mutta se tuntui vaikealta, kun Gava pyrki käyttämään vaan paljon silmää, oli kauhean kiireinen ja meinasi lähestyä lampaita liian suoraan. Tosi nihkeästi lähti flankkiin, kun olin takana. Lampaat oli myös energisiä. 

Vähän yritettiin kunnes päädyttiin tekemään nurkassa flankkiä ja laitettiin ne nurkkaan. Flankit oli suhteellisen hyviä. Jossakin yhdessä meinasi aukoa suuta ja juoksee tietty lujaa. Testattiin, että laitoin enemmän painetta maahan ennen flankille lähtemistä. Nämä tehtiin ilman liinaa. 

Ekan kierroksen lopussa lampaat lähti nurkasta ja Gava tais mennä liian reippaasti perään, jolloin lampaat ryntäsi ylämäkeen ja Gava jahtasi paria lammasta. Vähän hurjalta näytti, mutta sai karkurit takaisin. Sitten lähti omatoimisesti vielä hakemaan lampaat noin 50m päästä ja toi ne hienosti mulle. Rauhallisesti ja lampaat tuli suorinta reittiä meidän luo. Vau! Jätettiin siihen. Kyllä se luontaisesti osaa. 

Toinen osio aloitettiin pyöröaitauksessa. Tehtiin vajaita flankkejä eli koiran piti olla kuulolla. Olin keskellä lampaiden kanssa ja kepin naputuksella maahan toin painetta ja siitä sitten lupa flankkiin. Edelleen haastavaa on se, että Gava ei tottele pelkkiä suullisia käskyjä. Lähtee sinne, millä puolella mä oon lampaihin nähden. Huomasin, että Gava noudatti näissä vähän huonommin maahanmenoja, usein piti karjaista toisen kerran ja usein tarvitsee mennä itse vastaan. Noita pitäisi saada paremmiksi. 
Huomasin myös miten come bye eli myötäpäivään on paljon vaikeempi. Away suuntaan saatiin tosi siistejäkin.

Jatkettiin vielä päästämällä lampaat avoimelle pellolle. Kokenut koira katsoi, ettei ne karkaa toiseen päähän laidunta. Nyt tehtiin hakukaaria. Ekassa jäin liian lähelle Gavaa ja meni liian tiukan kaaren. Away suuntaan saatiin tosi hienot hakukaaret, olin lähempänä lampaita ja koiran tullessa mun ohi, vähän painetta. Lähden peruuttamaan ja lampaiden takana ollessa maahan. Comebye suuntaan vasempaan taas meinasi lähteä ajolla liikkeelle ja siitä lähti liikkeelle tästä oon kuullut sanottavan "työkoiran P". Täytyy nyt jatkossa siis treenata enemmän come bye suuntaa. 

Kerran tässä treenissä lampaat meinasi myös karata. Gava alkuun jäi jumiin silmän kanssa ja ajoi alkuun. Kun lampaat lähti kovempaa liikkeelle, se tajusi kiertää ne ja toi lampaat takaisin. Alkuun ajattelin, että saa ne vain häädettyä pois. Löytyy siitä luontaisestikin oikeaa toimintaa, en olisi osannut vain käskyttää tuota. Gava oli myös tosi kiltisti, vaikka se paristi pääsi jahtaamaan jotakin lammasta ei se näyttänyt siltä, että satuttaisi. Toki ei haluta, että pääsee usein tekemään. 

- kuvia muista 






Suoraan AST:n kentälle näkemään Riikkaa ja söpöä Happy 6kk kelpietä. Ihana neiti. Kokopäivän oli tosi lämmin ja sai olla itsekin topissa. Sama näkyi heti koirissa. Käytiin lenkillä ja sitten lyhyet sessiot koirille.


Ruuti, kierto-ohjattu: otin tokohypyn ja agihypyn, väliä niille tuli noin 3m. Ekalla toistolla virittelystä huolimatta Ruuti juoksi tokohypylle. Toistolla vähän katseli agihyppyä ja vastakkaisen puolen kapulaa, mutta silti meni kiertämään. Jes! Seuraava toisto oli varmempi ja hyvin juoksi häiriöiden ohi. Merkin takana oli myös u-putki. Sitten erikseen palautus, vein Ruutin seisomaan. Otettiin tokohypyn puoli eli vasen. Hienosti haki kapulan ja tuli esteen yli. Vielä otettiin koko liike ja hienosti sujui! Tehtiin sillä kerralla oikea kapula ja maahanmeno stoppi.

Gava, A:n juoksari: tehtiin ekat toistot niin, että avustaja oli lelun kanssa edessä ja naksutin jos antaa palkan. Tuli pari yli tai ihan rajalta. Parissa epäröi myös lähteä kun olin vieressä ja muisti taas 2on-2off ajatusta. Pieni jutustelu ja pohdinta tauko. Tajusin, että pitää laittaa harjalle 10cm edemmäs niin laukanpituus riittää oikeaan kohtaan. Se auttoi ja vaihdettiin myös niin, että olin edellä ja naksutin sieltä. Useampi onnistuminen johon jätettiin. :)

tauko

Gava, 2x2 kepit: Olisi pitänyt jättää väliin, kun neiti oli väsynyt ja tuntui ottavan häiriötä kolmesta eri asiasta. Sujui siis tosi huonosti verrattuna viime kertaan. Nyt useampi huono, kunnes sujui kerran. Sitten taas huonoja. Täytyi helpottaa kulmaa n. 5cm rako ja sitten sujui. Vähän pienensin ja jätettiin siihen. Ihan vaan helppoja kulmia.

Gava, luoksetulo: otettiin vielä yksi läpijuoksu noin 20m matkalta.

Ruuti: teki vielä seurausta. Peruutusta noin 10m sis. käännöksen, ihan lopussa pieni herpaantuminen. Muuten täydellistä. Kaukoissa alkuun matka 5m sitten 10m ja tehtiin selkä koiraan päin. Hienosti totteli, joka toiston! Nää alkaa pelittää. :) 

Huomenna jännä päivä tiedossa. Täytyy psyykata itseni johonkin treeni mielentilaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!