Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

19.12.2016

Novan agin alkeita ja lumikuvia

Lauantaina päästiin pitkästä aikaa omatoimitreenaamaan Sporttikoirahallille. Ja vielä kivempaa niin Emmi ja bc Fizz ehti myös mukaan. :) Mulla oli mukana Gava ja Nova sekä yksi seuralainen kävi myös treenaamassa osittain samaan aikaan. Hyvin aika riitti ja jokaiselle riittävästi treeniä. Molemmille kaksi settiä.

Gavan kanssa keskityttiin ensin 
keppeihin (myös kääntymisestä). Tehtiin lähestymiset eri kulmista (1-2 esteen kautta pääosin), niissä vain maltan antaa rauhan hakea sisälle. Ohjauksiin tuli hyvät kommentit, että valssissa en mene liian ajoissa sinne tekemään sitä vaan, että tulee rytmitettyä kun koira tulee edelliseltä esteeltä. Ei toimi jos tekee paikallaan vs liikkeestä. Toinen kohta oli mihin tein vastakäännöksen, kun toinen hyppy oli niin lähellä Gava tosi ei ollut samalla vireellä kuin jossain kisoissa tai välillä ohjatuissa että pitää päästä vain täysiä. Peruskäännöksellä kääntyikin sitten tosi nätisti. Ekalla kertaa jopa esteen ohi vaikka esteeseen oli 1-2m (pidin käden alhaalla ja lähdin kääntymään). Ehkäpä siinä yksi ongelma, että saisin kerrottua hypyn mutta jatkettua liikettä jatkon suuntaan. Kun jos jään liikaa lähettämään siinä uskossa jos tulee ohi niin en kerro taas kääntymistä. Ja toisaalta jos nostan käden ja lähetän hypylle niin irtoaa helposti sinne kauaskin. Tässäkin oli reilu 90 asteen kulma kepeille ja suora lähestyminen hypylle. Gava kokosi itsensä ainakin yhdeltä esteeltä vain tullessa siihen hyvin. Tässä ajoitin niin, että olin koiran edellä tai rinnalla tekemässä käännöstä, usein asetelma on toisin päin..

Toinen kohta missä esteeltä tuli aika kiva lähestyminen kepeille niin tein niin, että pysyin itse tasaisessa liikkeessä. Muutaman toiston jälkeen sujui tosi hyvin niinkin sisään hakeminen. Yleensä odotan, että hakee kepeille sisään ja aloittaa pujottelun ennen kuin lähden ohi tai mukaan. Nyt harjoittelin myös puolenvaihtoa edessä, ajattelin että valssi on vähän helpompi kuin persjättö. Osassa hyppäsi heti pois kepeiltä mun liikkeen muutoksesta, jos ajoitin ihan loppuun ja Gavan liikettä tukemaan valssin sekä käännyin hitaasti niin toimi. Tehtiin sama kohta kahdessa setissä, ehkä kolmannella sujui. Emmi totesikin, että ohjurit olisi olleet niin hyvät. Keskellä keppejä Gavalla tuli myös kerran rytmivirhe kun lähdin vedättämään. Se reagoi kaikkiin mun vauhdin muutoksiin niin kovasti. Ilman häiriötä kepit nyt sujuu jo aika hyvin, mutta pitää näitä nyt opettaa. Ruutiin verrattuna Ruutilla oli taas tosi iso focus vain suorittaa kaikki kepit niin äkkiä kuin mahdollista loppuun ja sitten kuunteli mihin sitten. Gava keskittyy niin paljon mun liikkeeseen. Voiskohan testata etupalkkaa niin saisi focusta enemmän sinne vs mun liikkeeseen. Ja voishan sitä testata miten Gava reagoi jos siellä on muutama ohjuri? Ruuti tosin on ollut niistä mieltä, ettei pysty edes pujotella. Mutta kyllä se myös toistojen myötä, edessä puolenvaihtoa tehty viimeksi kesällä? Olisi hyvä myös jos Gava oppisi että voin tehdä häiriöitä keppejen aikana..

Gava teki myös A:ta. Ensin katsottiin juoksemista, mutta ajattelee kyllä sitä pysähdystä vaikka heittäisi lelun tai lelu olisi valmiina. Helpoin on kyllä pitää se pysähdys, välillä nopeita vapautuksia ja kannustan tulemaan lujaa. Vaatisi niin hirveästi työtä, kun Gava haluaa taas aina tehdä oikein ja muiden kontaktien takia tietää sen pysähtymisen.

Gava teki myös puomin kertaalleen putken kautta ja oli tosi hieno ja meni kovaa 2on-2offiin. Vapautin heti pysähdyksestä leluun. Tuli tosin juostua itse taas ihan normaalisti perusetäisyydellä mukana.. Voisi vedättää tai mennä tekemään ohjauksen tms..

Yöllä lumisateessa salaman testailua


Nova punainen ferrari tuli myös matkaan. Sai ensin odottaa laidalla kytkettynä ja katsoa Gavan ja Fisun treenejä. Paristi sieltä jotain kuului ääntä ja jonkun kerran komensin. Kun Gava ei tehnyt oli ihan hiljaa ja palkkailin, jos koira meni 5m päästä esteen. Hyvin malttoi. :) Ja Nova myös pystyi hienosti treenata samaan aikaan Fisun tai Millin kanssa!

Aloitettiin eteenmenolla ja Emmi auttoi palkkauksen kanssa. Hyppy ja lelulle. Sinkosi täysiä mini hypyn yli. :D Sitten kaksi hyppyä ja lelulle. Vähän lähtöasennossa meinaa kenottaa ja kerran yritti varastaa ilman lupaa. Kerran taas ei tajunnut pelkkää "hyppy" käskyä vaan jäi istumaan. Kaksi hyppyä lelulle sujui hyvin. Sitten kaarteessa kaksi hyppyä, ekalla tuli toisen ohi. Jätin linjaan, että näkee hyppyjen yli lelun mutta ilmeisesti tuli sellaista linjaa että koki että helpompi vähän kiertää hyppyä. Toiselle kertaa varmistin ja menin hyppyjen väliin kutsumaan (meinasinkin juosta toisen hypyn päälle). Se onnistui. Jätettiin siihen.

Seuraavassa setissä tehtiin rengasta: ensin tarjoamisen kautta ja heitin lelun palkaksi. Oli vain vaikea heittää kun olin Novan kanssa renkaan samalla puolella. Parempi oli taas, kun Emmi palkkasi jos hyppäsi oikein. Nostettiin rengas "mediksi" (eli mini/medin ja maxin väliin) ja alkuun oli vähän miettimistä. Meni tässä treenissä ehkä puolet kehikosta. Tässä tosin taukoa kenttätreeneihin, jolloin viimeksi teki minirenkaalla 100%. Otin nyt lähestymistä 2-5m matkaa, joten tultiin vähän liikkeessä. Kun se sujui niin halusin testata mukaan viereisen mutkaputken, tarjosi hyvin sinne menoa ja ehdin ottamaan parit kävelyaskeleet kohti rengasta. Näissä saatiin parit onnistuneet. :)

Loppuun vielä tehtiin hypyllä kääntymistä Novalle, kahteen suuntaan. En tainnut näihin ottaa mitään sanaa nyt? Sitten oli sopivasti myös putki, josta otettiin käännös oikeaan. Näissä käännöksissä pysyin aika paikallaan, myös varmaan niitä missä lähden liikkumaan, kun menee hypylle ja palkkaan x kohtaan. Puhetta oli myös opettaa itsenäiset takaakierrot, ulkomaalaiset on yhdistänyt niihin myös takaakierto sana + suuntakäsky. Ja voivat lähettää tosi kaukaakin kiertoon ja jatkaa matkaa. Sekä, että takaakierto siivekkeen ympäri pyöriessä ei hyppää yhtään ristiin. Täytyy muistaa niitä Novallekin tehdä. Gava teki silloin nuorempana, koska Ruuti taas ei niitä osannut ja aika hyvin meneekin. Oma juttunsa taas silloin jos tullaan kovalla vauhdilla eri suuntaan, jolloin tietty loogisinta on antaakin mennä ristiin.


Treenaa:
- takaakierrot käskystä kauempaakin hypystä
- hyppyjen kääntyminen peruskäännöksellä, oma ohjaus ja liikkuminen?
- Novalle rengas treenejä ja appari helpottaa focuksessa eteen
- Gavan kepeissä edessä valssi: appari tai etupalkka?


Ruutilla oli myös valiokekkerit
treenikavereiden kesken. Ihana kun ihmiset pääsi tulemaan. :) Ruutista parasta oli uudet lelut, herkkuja ja rapsutuksia. Toki Gava varasti osan niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!