Siirry pääsisältöön

Valioyksilö! FIN TVA

Saanko esitellä vuonna 2009 alkoi meidän kisaura 8-vuotta sitten tottelevaisuuskokeissa. Toinen harrastuskoirani ja ensimmäinen bc. Voittajaluokassa kisoja kertyi 15kpl keräten TK3- koularin ja kisakokemusta. Erikoisvoittajaluokassa kisoja kertyi 23kpl (9kpl ei tulosta, 5kpl 3-tulos, 6kpl 2-tulos).

Ykköstulokset: 
15.2.14 Hausjärvi EVL1 277,5p&3sija, tuomari Marja Ala-Nikkola
11.1.15 Riihimäki EVL1 299,5p&2sija, tuomari Ossi Harjula
6.12.16 Lohja EVL1 261,5p (uudet säännöt), tuomari Harri Laisi


-> FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH Serica's Bamir "Ruuti"
valionarvohakemus laitettiin jo menemään omakoiran kautta :)

 

Tänään itsenäisyyspäivänä eli tiistaina suunnattiin aamuvarhain Lohjalle Virkkalaan hallille jossa on käyty joskus vuonna nakki ja kivi. Halusin valita pienen hallin ja jonkun vähän vieraamman. Ja tietty vain osa tuomareista kävi. Tokokokeessa tuomarina Harri Laisi. Meidän esimmäiset uusien sääntöjen aikaiset kokeet. Uusia liikkeitä oltiin treenattu siitä asti, kun ne tulivat eli syksystä 2015.

Paikka istuminen 2min, 9: mentiin vessakäytävälle piiloon. Hyvin istui, mutta oli nuuskinut

Paikka makuu 1min ja luoksetulo, 10: maahan meni hyvin, käskin ekana. Luoksetuloissa vähän nytkähti vieraisestä. Luoksetulon tuli sata lasissa. Pieni inahdus sivulletullessa muttei tuomari kuullut.

Kehä 2
Kaukot 7: ekan seisomisen istui. Lisäkäskyllä oikein. Muut siirrot totteli ja oli liikkunut vähän eteen, varmaan s-i siirrossa.
Tunnari 9: Luulin jo että toi väärän, kun tarkasteli ja otti sitten eri kohdasta kuin mihin olin nähnyt aiemmille jätettävän. Mutta oli oikea! Aavistuksen oli keskeytynyt ja jatkoi sitten, siitä vähennys.
Luoksetulo 8,5: ihan ok Ruutiksi. Ekan stopin pysäytyin vähän ennen merkkiä. Yritin nyt saada samoille etäisyyksille. Nyt maahanmenon käskytyskohta oli taas parempi kuin aiemmin. :D
Kierto-ohjattu 9: virittelin ja vilkaisi ennen käskyn antoa myös vähän kapulaa. Odotin hetken ja käskin, kun katsoi enemmin suoraan. Ihan pieni rytmin muutos kapuloiden rinnalla, mutta onneksi jatkoi kiertoon. Istumaan käskin aika ajoissa, mutta onneksi se 2m ehti mennä. Saatiin oikea ja umpieste. Kapulan haki hienosti, ehkä pieni ääni? Otin varmuudeksi käsiavun hypylle, en tiedä jäikö näkemättä tuomarilta. Joskus Ruuti noissa tullut ohi. Nolla vs apu, tietty jälkikäteen mietin jos se olis niistä pisteistä jäänyt kiinni. Koska en katsonut edes mitään numeroita.

Kehä 3:
Zeta 6,5: istu, seiso, maahan: siirtymät kuten muutkin aiemmin Ruuti oli taas puoli kuulolla. Ekassa seurauksessa ei ollut ihan kuulolla, edisti ja ei pitänyt kontaktia. Jäi seisomaan, minkä huomasin mutta muistin ettei virallisesti saa käskeä vaikka näkisi jäävän väärin. Seuraavissa oli kuulolla, istuminen ok. Maahanmeno muuten ok, mutta nuuski kun kävelin kohti.
Ohjattu 7: Tähän virittelin "nouda" kun olisi saattanut olla "missä merkki". Kyllä onneksi tyhjästä kentästä bongasi merkin. En tiedä katsoiko kapuloiden vientiä. Juoksi merkille samalla tapaa kuin yleensä. Saatiin vasen ja juoksi ihan 90 asteen kulmassa seinän luo. Uusi käsky, meni väärään suuntaan eteenpäin ja sitten tajusi lähteä taaksepäin ja onneksi osui heti oikealle kapulalle! Tästä olisi ollut meidän ykkönen kiinni, mutta onneksi selvittiin! Ruuti on muuten tehnyt niin luotettavasti ohjattuja, mutta kokeessa joskus keksii jotain ellei tullut joku haju tms. Tässä myös ääntä. Zetan jälkeen oikeastaan alkoi hirveä ääntely, joka jatkui koko kehän.
Seuraus 8: Yritin siirtymässä saada kuulolle. Välillä teki huonot täyskäännökset, kun ei ollut hereillä. Yritin ottaa kontaktia Ruutiin ja säätää nopeuden niin, että saisin yhtään kontaktia. Välillä valui metrin päähän, mutta onneksi korjautui. Peruutus oli tosi hyvä, paitsi lopussa seisoi. Suht hiljaista oli kyllä, koska oli just haahuilun puolelle. En olisi uskonut, että siitä sai noinkin hyvät pisteet kun kokoajan mietin kauan Ruuti jaksaa vielä sinnitellä mukana. :D Kaavio oli tosi pitkä meille.
Ruutu 8,5: tämä jännitti kerran oli vikanakin! Eteenemnossa meinasin ensin mennä merkin toiselle puolen, mutta Ruutin katse suuntautui vähän liikaa ringin sivuun keskelle kenttää. Vaihdoin vielä merkin toiselle puolen lähemmäs seinää. Juoksi ihan hyvää linjaa ja päätti pysähtyä itse juuri ringin sisään! Mietin hetken ja päätin että selkeästi on sisällä. Sanoin stopin, kun näin että alkaa ennakoida. Ruutuun lähetyksessä haukahti. Juoksi vähän väärää linjaa, mutta onneksi kohti ruutua ja menikin tosi hienosti keskelle ruutua. Upea ruutu Ruutiksi! Totteli myös maahan. Kävelin rauhallisesti katse maassa, ettei keksi sitä ongelmaa missä on joskus juossut ruudusta vastaan. Hienosti seuraamaan. Vautsi!
Palautteita tuli ihan hyödyllisistä asioista. Niitä kirjoittelin aiemmin. Sitten piti jäädä jännittämään mihin meidän pisteet riitti, kun en ollut niistä kuin osan sattunut näkemään. Sentään selkeää nollaavaa ei oltu tehty.

Sitten päivittyikin seinälle, että meidän tulos riitti 1-tulokseen! 261,5p ja 1-tulos! TK4 eli FIN TVA!

Jotenkin sitä oli vaikea tajuta, että kaikki työ mitä on tehty näkyy tänään tittelin arvossa! Hieno saada vietyä koiraa ottaessa tehty tavoite loppuun asti. Eikä tarvitse puhua, että toinen on melkein valio. Kisoihin tavoitteena oli saada hyviä siirtymiä ja keskityn hyvään fiilikseen. Epätodennäköisenä ajattelin ykköstä, toki aina toivoen. Olin päättänyt myös viime ykkösen jälkeen, että nyt otetaan pieni treeniputki ennen koetta alle. Viimeksi oltiin treenattu myös paljon ja säännöllisesti. Saatiin ainakin kolmen päivän putki ennen koetta. Kisapaikalla olin myös päättänyt että pidän Ruutin kokoajan hollilla. Nyt makoili osan aikaa häkissä, jonka luukku oli auki ja palkkailin siihen. Ennen paikkista treenailtiin ja tehtiin parit siirtymät. Yksilöä ennen 1,5-2 koiraa ennen tehtiin lelun tai namin kanssa kehääntuloja tai kehän liikkeisiin liittyvää esim kaukoja, liikkeestä istumista tai seurausta, peruutusta. Lelu oli perus kehu ja namit oli tavallisia treeninameja.

Kotona meinasi tulla tippalinssin kun luki onnitteluja! Haluankin kiittää meidän lukuisia treenikavereita ja tärkeistä tsempeistä alamäessä. Monta kouluttajaakin on koluttu ja kaikilta on löytynyt jotain. Pekka Korrilta tuli parhaimmat kisatilanteisiin liittyvät vinkit. Tietty kukaan ei voi sanoa, kuinka toimia kisatilanteissa yms. Kannattaakin kirjoittaa tosi tarkkaan mitä on tehnyt, jos siitä voi hyötyä seuraavaa onnistumista tavoitellessa.



Nauratti vielä jälkikäteen miettiä, että me on valmentauduttu kokeisiin parkkihallissa, hämärällä kentällä, 10cm hangessa kentällä, agitreenien odottelualueella, agilitykisojen käytävillä ja uudessa paikassa kisamaisessa tokossa yms. Jotkut käy säännöllisesti lämpimässä isossa hallissa. :D


Evl historia, 3 sivua kirjassa

Sisällä ei riitä valo tarkentamaan TK4 koulariin 

Kommentit

  1. Hurjasti onnea! Tässä taas näkee että kyllä kova työ palkitaan ja ikinä ei pidä luovuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo kyllä se palkitaan, kun jaksaa sinnikkäästi yrittää. Tosin aina ei aika riitä, kuten agilityssa kävi Ruutilla ja Rasmuksella. :) Eikä aina ole ruusuilla tanssimista.

      Poista
  2. Hurjasti onnea! :) Aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Hirmuisesti onnea työvoitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vihdoin sai vietyä loppuun asti sen, minkä 8 vuotta sitten aloitti! Ruuti onkin hyvä esimerkki siitä, että bortsujakin on laidasta laitaan. :D

      Poista
  4. Ihailtavaa sitkeyttä! :D Paljon onnea valioitumisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Monikakku päältä kaunis jos katsoo vain tittelirivistöä. ;)

      Poista
  5. Paljon onnea valioitumisesta! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...