Siirry pääsisältöön

Tokotreeniä ulkona ja hallissa

MA TOKO

Maanantaina kimppatokoiltiin isolla porukalla. Liikkuroin yhden paikkiksen ja Nova ja evl jengi teki sitten paikkista myös liikkurin kanssa. Reilu minuutin makuu. Vähän vinoon meni maahan, muuten hyvin liikkuroinnit ja meni omalla käskyllä. 

Nova teki seurausta: jatkaen käännösteemalla. Hyödynneettiin myös treenikassien alue, missä oli muutamia noutokapuloita maassa ja tokomerkkien kohta. Pätkiä, missä palkkailin namilla, se useassa luovuttavana pään toisella puolella. Petrasi suorituksia, mutta myös tipahti kontakti osassa käännöksissä, mutta nosti sen kyllä nopeasti. Täyskäännöskin vähän tiivistyi, varsinkin kun tehtiin paristi niin että tein ylimääräisen pyörimisen siinä. 

Nova teki vielä kaukot hyvin. 

Gava teki vain hihnassa peruuttamista, skeittarit piti silloin taukoa ja muuten ei ennen koetta vaadita tekemään mitään. Onneksi halleissa ja kaikilla kentillä ei ole skeittareita. Peruutuksissa ekoissa sanoin väärää sanaa ja niissä heitteli vähän takapää. Sitten pari tosi hyvää "sivu" käsky ja sopiva vauhti mulla namipalkkaa näistä. Loppuun leikittiin. 




TI TOKO 

Päivällä treenivuoro Ojangossa Katin & Tria belgin, Minnan & Caro belgin sekä Wilma & pon Binan sekä Räyhiksen kanssa. Hyvä kenraalitreeni samassa hallissa kuin tuleva kisa. Treenit meni kivasti, tein kisamaisesti kehääntuloja Novalle ja muutaman liikkeen ketjua sekä kiinnittäen huomiota suulliseen palkkaan. 

Novan kanssa keskenään tehtiin samaan aikaan kun Bina treenasi "isolla alueella". Seurausta, kaukojen jättö, luoksetulon jättö. Halliin tuloa ovesta ja aitojen läpi. Rauhoittumista. 

Autosta ottaessa oli hyvä, kun tiesi että ei ole mikään kiire n. 25min aikaa käydä tekemässä jotain Novan kanssa. Vähän juoksenteli ensin vapaana joka suuntaan parkkiksella. Sitten pyysin sen kiinni ja eteenpäin mentiin vain, kun malttoi ilman käskyä kulkea mukana. Samoin yhdessä ovesta läpi, pyysin takaisin tai odotin että tulee takaisin jos rynni ensin. 

Kosketusalustaa ruudussa Novalle, sitten myös väleihin näyttöruutua. Namin heitin ruutuun, sitten palkkaamaan mennessä alusta maahan ja muistuteltiin sillä seisomista. Namipalkka toimi oikeastaan aika kivasti, en voinut namia heittää ettei lähde rallettelemaan. Alustalle palkat toin niin, että piti luopua ensin namista kämmenellä. Treenattiin myös vain seisomista alustalla ja kävelin kauemmas tai sivusuuntaan. Ne missä surffasi kosketusalustalla jätin palkkaamatta ellei ollut pientä. 

Lopussa Nova teki rimallisen hypyn niin, että olin aiemmin laittanut tötsät 2 ja 4m merkeiksi. Ei ongelmaa siinä ja otin sivulle asti. 



Gavan vuoro 

Paikallaolot: istuminen 2min hyvin. Gava meni sitten naapurin käskystä maahan, vaikka oli "alas" käsky. Kävin rauhallisesti nostamassa istumaan.  Makuu hyvä ja luoksetulo. 
Erikseen vielä nopea piilossa käynti. Käskyt maahan. Otettiin vielä lisäkäskyjä ja kesti muutamia kunnes tuli kestoa ja päätti varalta mennä taas maahan, ei ollut edes Gavan käskyjen aika. Viereisiä käskettiin istumaan ja kaava rikkoutui. Vauhtipalkka jalkojen välistä luoksetulossa. 

vikana ja oltiin niin nopeita, että sain loppupäähän keksiä lisää liikkeitä.

eteenmeno ja ruutu: pisteen paikka oli merkitty valkoisilla teipeillä. Gava juoksi vähän sivuteipin kautta ja sitten löysi lelun joka oli seinän vieressä. Otettiin vielä uudestaan ilman lelua. Ruutu käskystä jäi etsimään lelua, toisella käskyllä löytyi ruutu. Mua lähempänä oli myös hyppyjä. Kerrnn vielä ruutuun lähetys niin, että jätin seisomaan lähetyspaikkaan, nytkähti ennen lupaa. Heiluttelin vähän olkapäitä, kunnes lupa ruutuun. Siellä oli alusta kaikilla kerroilla. Toisella kertaa kohti kävellessä päätinkin käskeä maahan ja otettiin loppuosa. 

kierto-ohjattu: tässä alkuun pelkkä merkin kierto. Hyvin löytyi keltainen kiertotötsä. Vauhtipalkka, pieni hidastus kierron jälkeen, aika pienesti kierti. Sitten omana palanaan nouto ja jätin taas lähemmäs väärää kapulaa. Hyvin totteli ja edessäkin suht suora vaikka tuli vinosta. Ehkä jos tulee vielä treenejä voisi ottaa stopin myöhemmin ja sitten vielä läpijuoksuja.. Tai sitten jättää tähän.. 

Ohjattu: tässä oli myös alusta merkin takana. Tehtiin viistosti kohti ruutua. Haettava kapula oli nurkan puolella. Merkki oli hyvä. Palkkasin sen. Sitten otin vähän lisämatkaa ja vähän hetsaten merkille. Kuikuili nyt vähän kapuloihin. Seisotin merkillä hetken. Oikea kapula tuli hyvin. Erikseen vielä merkki ja haettava kapula jäi vähän lähemmäs. Palkkasin kuitenkin suoraan merkille. Seuraavassa voisi olla 

Tunnari: oli nätti. Piti myös hyvin edessä, kun toin hitaasti kädet ja annoin pitää hetken aikaa. 

Kaukot: otin yksinään yhden istumaan nousun. Hyvin meni. Nää on jääneet treenaamatta muuten! 

Zeta: kolmannella suoralla vasta seisomaan stoppi. Oli miettinyt istumista mutta jäi seisomaan. Kolmesti sitten yritti mukaan seuraamaan ilman lupaa. Tiputin palkan koiraa kiertäessä taakse ja onnistuneesta vapautin sinne. Otettiin vielä istuminen, ekaa liikaa varmistelin ja hidastin sekä katsoin. Palkkasin useamman suoran ja siitä, että ei reagoinut käskytyksiin tai ennakoinut. 

Gavaa taas tuli palkattua jonkin verran namilla tai lelulla. Huonomman ruutuun lähdön vain kehuin. Voisin ottaa vielä aiheeksi helpon kisatreenin.. Luoksetulo merkkien ja liikkurin kanssa (läpijuoksuna). Kaukot, vaikka agilityhallilla jos ei muuten. Paikkaistumisessa muiden maahan- tai istukäskyt. 

Hyvät treenit molemmille! 

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...