Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

9.10.2019

Saijan treeneissä tuuraamassa N&G

AGILITY
Maanantain ryhmässä Saijan treeneissä tuuraamassa. Meidän tuurilla oltiin samassa ryhmässä Into tollerin kanssa ja olin bongannut aiemmin että Heidi & Danko bc osti myös vuoron. Oikeastaan kaksi ex AST:laista oli paikalla, kun aiemmassakin ryhmässä yksi. Meidän onni oli myös, että oli kaksi poissa ryhmästä, olin ajatellut että Gava tekee mini harkan ja Nova enemmän niin nyt sai molemmille riittävästi treeniä ja välissä meni yksi koira.

Radalla tulikin testattua vähän putki vs takaakierto erottelua, keppiosaamista, okseri ja pituus vähän vinosta lähestymisestä. Persjättöä!



Olin päättänyt, että Gavan kanssa katsotaan kepeille eri ohjauksia ja mahdollisuuksia. Toki näissä lyhyillä väleillä ehdin aika lähelle tai törkkäämään. Ehkä on vieläkin takaraivossa se 1lk Gava joka ei kestänyt toistoja kepeiltä ja jotenkin kokee ne "kuluttavana" ettei jaksa hinkata. Ohjatuissa Gava menee lähempänä kisavirettä niin senkin takia hyvä treenata onnistumisia. Ja tulee myös palkattua kepeistä.
- keppien vasemmalta puolelta (9) niistomaisesti kepeille. Sujui 6-10.
- kepit oikealta puolelta (9) ja tein päällejuoksun lopussa millä hypyllä 10. Tosin käytin vastakkaista kättä, jota Gava luki vippauksena/sylkkärinä. Kun pidin vain vasemman käden ohjauksen niin sujui ja säilytin liikkeen.
- kepeille vienti (9) oli tarkoitus olla takaaleikkaus, mutta juoksinkin väärää puolta niin oli sitten joku päällejuoksu keppien alussa(?). Sujui sekin ainakin näin, kun tiesi kepit.
- kepeille (23) putki 20, muuri 21 ja kepit 23. Eli terävään kulmaan. Unohdin putkijarrun ja kutsua koiraan niin meinasi lenkittää muurin ohi tai tulikin. Kun taas olin tarkempi niin sujui ja hienosti kepeille!
- kepeille 22-23 sujui kun en ollut koiran reitillä. Gava tuli myös hyvin ansahypyn 15 ohi. Pystyin tehdä siihenkin ahtaaseen väliin päällejuoksua.
Gava kesti edessä ohjaukset, mutta haukkui kyllä mulle päällejuoksussa ja persjätössä.

Puomin tein 1-4. Teki 2on-2offin ja nytkähti siitä vielä metrin kahden päähän puomista, ei palkkaa mutta en myöskään noteerannut mitenkään. Ai niin vienti 3-4 ei ollut niin helppoa, Gavaa veti puolensa kepit (oho!) käännöskäskyllä kääntyi loivasti. Kun sanoin tähän ja liikuin ja tein käännösohjauksen jämäkämmin niin tuli hyvin. Toinen kerta puomilla hyvä ja siitä sai lelun.

10-13 onnistui hyvin. Meni aika itsessään takaakiertoon 12. Persjätössä oli jossakin vähän kiire, Gava tais tulla ihan hyvin. Kerran aloitin liian aikaisin ja Gava mietti jo in-in tyylistä mun puolelle hyppyä tuloa. Kun juoksi kovaa ja luotti, että koira menee takaakiertoon oli parempi. Videolla vika näytti hienolta ja ehdin jatkon ohjaukseen. Näitä lisää! :) Gava piti hienosti rimat ylhäällä!

Gava erotteli hienosti alun. Ja 27-28 eli lyhyestä putkesta takaakierto hyvin! Ja otin siitä vielä takaakiertona hypyn 29. Seki sujui ja ansaputki ei haitannut. Jätettiin siihen. :) Ihan hyvää vastapainoa in-in harkoille tehdä keppejä, perusohjausta ja muutamia takaakiertoja. Gava oli pätevä, on kehittynyt viime talvesta ja mullakin alkaa olla luottoa. Nyt pitäisikin nauttia "hedelmistä" kun on osaava koira. Ei tippunut yhtään rimaa? Terävässä kulmassa kepeille hipaisi muurin palikkaa.



Nova oli taas henkselit heiluen tulossa. Vähän pihalla seurausta ja hallissa taukomattoa.

Vein pallon puomista n. 3m. Intoa oli taas niin paljon, että mietin mahtaako malttaa. Otin suoraan 3-4. Puomilla hieno 2on-2off tuli lujaa siihen, palkkasin namilla. Tein persjätön ja vapautin pienen hetken jälkeen pallolle.

Radassa oli hyviä teknisiä kohtia ja testasi myös koiran estehakuisuutta. Tein 5-9. Ekassa yritin irrottaa Novan putkeen hypyn kohdilta, juoksin sen ohi ja en ehtinyt keppien vasemmalle puolelle. Sitten kokeilin irrottaa hypyn linjalta ja pysähtyi pyörähtämään ympäri, koska mun liike pysähtyi. Tämä oli aika havainnollistava, hypyltä putkeen n.6m. Täytyy saada kyllä paremmiksi!

Kepit 9 otettiin sitten erikseen, kun putkesta ei onnistunut kun en ehtinyt. Lyhyeltä matkalta yksittäisenä Novalle oli outo ohjaus, että olin keppien vasemmalla puolella ja olisin "vetänyt" koiran sisäänmenoon ja törkännyt jatkoon. Ei tajunnut kääntyä aluksi pujottelemaan. Sitten sujui kerran? Toiselta puolen törkkäsy oli tutumpi ja sujui päällejuoksukin. Jollain kerralla tein myös persjätön keppien lopussa.

Viski/takaaleikkaus 10 hypyllä. Saija oli ponnistuksen puolella ja juoksi vain sinne. Tai hyppäsi muttei osannut kääntyä. Oma katse laskeutumiseen ja säilyttää liikettä. Kun palkkauspaikka oli enemmän laskeutumispuolella, ei ongelmaa. Samaa ohjausta testasin yksittäisenä 25 kohdassa ja onnistui.

10-13 riitti myös haastetta. Tai eka käännös oli Novalle helppo. Ekalla tuli okserin rima oli 60cm. Ajauduin liikaa työntämään takaakiertoon vaikka ratakin syöttää sinne, takaakierto persjätöt oli tosi rajalta että sain ohjattua myös muurille. Kun jätin saattamatta takaakiertoon 12 niin onnistui. Kerran juoksin aika naftisti, mutta onneksi on lyhytlaukkasempi koira, joka ei päälletule. Ei tullut kertaakaan ohi takaakierto hypystä.

16-18 putki, hyppy (oli kääntyä kohti myös ja kehotin hypylle). Lelu oli valmiina "takaakierron linjalla" ja juoksi kovaa ja sai lelun. Aalle pitäisi keksiä vähän muitakin treenejä vahvistaa kontaktia ja käännöksetkin vaiheessa.

25-27: tässä molemmille koirille vaati 26 hypyllä takaakierto käskyn, muuten tulivat liikaa mua kohti ja hypyt oli aika vinoja. Nova sai palkan takaakierron sijaintiin niin tuli palkattua "irtoamista".

Novalle tuli mieleen läksyksi sen verran lelusta luopumista, että voisin sijoittaa leluja eri kohtiin ja tekee silti rataa/ohjauksia. Esim viskileikkauskessa ei kestänyt että pallon kanssa oltiin siivekkeen ponnistuspuolella.

Treenien onnistumisia
+ Gavan takaakierto persjättö
+ Gavan kaikki kepit! (no kerran olin itse tiellä)
+ Gavan hyppy vs putki/takaakierto erottelut

+ Novan puomi, A (etupalkka)
+ takaakierto persjätössä piti lukituksen hypyssä
+ irtoamisia etupalkalle
+ kepeillä onnistumisia, mutta myös vaikeimpiin treenaamista


Esineet: 
Ti bongasin hanskan lenkillä ja sanoin Novalle hihnassa "etsi esine" Nova meni monesti hanskan ohi. Gavakin yritti hihnassa mennä noutamaan, mutta halusin odottaa että Nova hoksaa asian. Jonkin ajan päästä nosti hanskaa ja palkkasin. Leikkikin vähän.

Uusi toisto, tiputin hanskan nurkasta nostaen toiseen kohtaan heinikkoa. Taas pyöri vähän aikaa kunnes vähän ujosti nosti hanskan. Tietty tallaus puuttuu, mutta hyvä jos käskystä yhdistäisi että etsii jotain luontoon kuulumatonta, missä on ihmisen hajua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!