Siirry pääsisältöön

Ilmaisuputki Nova vol 3, Tofu vol 1

Su 17.5 haun ilmaisutreeneissä
Otin parit lämmittelyhaukut itselle ensin sivussa (välissä odottelua). Ekaa kertaa kahdella maalimiehellä? Ekassa parissa matka n. 5-7m. Sitten n. 10m ja 5 lähetyksellä n. 15m. Juoksi kaikissa kovaa maalimiehen luokse. Minnalla aloitti haukun heti, mutta osassa pätkäsi hetkeksi. Seisoin itse paikallaan, ettei ole häiriötä myös kävelystä.
Palkka oli yhdistelmä namia ja lelua. Koska aiemmin haukkui vaan lelua, mutta nyt oon itse haukuttanut myös namille ja yhdistelmälle. Tavoite saada haukkumaan namia ja loppupalkkana/jackpot on lelu. Rasia oli jalan alla, että olisi mihin focusoi ja vikassa oli suoraan lelu jolloin lelu. Kaikissa taisi vilkaista mua ja sitten aloitti haukkumisen.
1. haukun aloituksesta palkka (Minnalle), ensin pari namia koppina. n. 3-5, Sitten lelulla kopittelua. Tennispallo.
2. Bigillä mietti hetken sitten haukkui. Haukutti aika pitkään että huikkasin, että palkkaa jo. Namit ja sitten muumilelu. n. 7-10kpl.
3. Nyt vähän pidempi sarja n. 7 haukkua. Namit ja lelu.
4. Tässä 3 vahvaa haukkua ja palkka.
5. Muutama lyhyttä sarjaa ja väleissä lelu. Tämäkin vaikutti hyvältä! Tällaisia lyhyitä sarjoja välipalkoilla voisi tehdä.


Ke 20.5 lenkillä menin kiven päälle, 
ensin 5, sitten 10, 7 ja 23kpl.
Lelu oli aika piilossa ja Novan piti haukkua metrisen kiven alapuolella. Hyvin haukkui! Häiriöksi äiti käveli ohi, paristi sitä vilkaisi. Sitten ei häirinnyt enään.

31.5 hakutreeneissä haukun aloitus, osassa 1 hau, osassa useampi. Piti näyttää namirasiaa jaloissa. Oli saattanut nuuskaista myös naamasta.

Haukkuilmaisu 4.6: sijainti
kokeiltiin niin, että Minnalle tuli namirasia jalkojen alle ja makasi patjalla. Lempparilelu taskussa. Löysin vihdoin muumileluja lisääkin Verkkokaupasta. :)
Ensin palkka rasiasta ja sitten lelu. Kokeiltiin myös haukkua rasialle ja palkka tulikin heitettynä. Osassa haki kontaktia kasvoihin. Tai että mihin lelu meni. Onnistui niinkin että lelu oli piilossa, muttei taskussa. Kotiläksyksi itselle treenata. Palkattiin vain haukkua rasialle, muutamasta haukusta. 


La 6.6 mökillä haukkuilmaisua: sijainti ja haukku rasialle
- haukun paikka mm makuulla: namirasia jalan alla ja vinkulelu kädessä piilossa. Ekoissa tuli kohti naamaa, sitten alkoi suunnata heti kauemmas tai rasialle. Heitin lelun sinne että tuli palkattua ensisijaisesti sijaintia eikä määrää.


Su 7.6 Novalle haukkuilmaisua mökillä: sijainti
- 3 toistoa samassa paikassa. Ekassa ei bongannut rasiaa mutta haukkui kohti polvea. Sitten korjasi vielä paremmin rasialle. En antanut rasiasta namia, mutta fokusoi silti hyvin jalkoihin. 
- vähän peruuttamista kauemmas ja sitten vasta sai lelun 
Tofu ja Gava pyöri lähellä eikä häirinnyt. 

Su 7.6 hakutreeneissä haukun aloitukset n.5kpl. 


Ti 9.6 lenkillä haukun paikkaa
hakeutui hyvin jalkoihin. Näki myös purkin laittamisen, palkkasin suoraan lelulla. Lelulla irrotus avoimiin käsiin, peruutus ja lelun koppi. Lopuksi odotin että tarjoaa peruuttamista ennen kuin heitin lelun.

Su 5.7 treeneissä haukun aloitukset.
Lisäksi yksi umppari, jossa ei ollut kattoa. Palkka ekasta haukusta, kun kiersi ensin umpparia. Hyvin jaksoi työstää.

To 13.8 lähimetsässä mulle haukkuja
- lättänä alusta merkkinä missä haukkua, ensin ihmetteli sitten hoksasi idean. Vaihtelin paikkaa niin sai hakea aina uudestaan.
- alussa 5-10 pätkät
- sitten 32, missä 23 kohdalla tauko ja 28 nuuskaisi ja piti toistaa käsky
- 15 hyvin
- 30 nyt hyvä! Näitä lisää! Ekat 5 haukkuu nopeasti ja sitten rytmitasoittuu. Tuli hiki haukkuessa. Siinäkin mielessä parempi vahvistaa tasaista ja sopivaa rytmiä.. 

Ke 2.9 metsässä haukkua
Kahdeasa lelu näkyi, yhdessä piilossa. Ei targettia haukkua, mutta ok etäisyys. 
N. 5 Tofu karkasi viereen haukkumaan, ei haitannut. 
N. 15 Tofu karkasi taas. (oli kaatuneen puun takana Gavan kanssa) 
N. 26 haukkua, 18 jälkeen tahti rauhoittui mutta ei pätkäissyt. 
Tassu siinä kunnossa, että pääsi metsään asti. Ekat kerrat päästin vapaana lelun kansa niin lähti vetämään rallia. Vikan hihnassa. 
35 haukkua, itse 1m korkealla kivellä. Paristi hyppi kohti, muuten haukkui maassa. Vähän umpparityylinen ettei pääse lähelle. N 30 vähän pätkäsi, kun liikahdin vähän. 

Su 6.9 Novalle pressu umpparin ilmaisua, ekaa kertaa maalimiehen kanssa. Unohdin ottaa lämppähaukut, oli niin kiire ettei halunnut edes leikkiä palkaksi siirtymästä. 
1.Ensin näki, kun meni piiloon. N. 5 haukkua. 
2. Kuusen takana mm, juoksi ohi ja ympyrää. Kutsuin lähemmäs. Haukku vähän pätki, mutta haukkui hyvin. 
3. Umppari nyt valmiina, 10 haukkua hyvin! Ihan mini tauko välillä kun nuuskaisi aidan yli, että olihan se edelleen siellä. 
4. Toisen kuusen takana. Nyt nenä auki ja kääntyi heti. Parempi haukku kuin aiemmin. 
Palkat ensisijaisesti hyvästä sarjasta ja n. 5-10.

Ma 14.9 ilmaisutreenit Sirkus, Nova

- Maassa makaavalle lelu jalan alle ja hyvää haukkua. Lähellä oli myös "katsojia". Hyvästä sarjasta palkat, n. 5-10 väliltä. Muutama toistoa. Pysyi hyvin jalan lähellä, mutta joissakin kokeili vähän olisko lelu vapaana ja sitten aloitti. Lähinnä itse seisoskelin.

- Puiseen umppariin maalimies meni eka niin, että oli 5cm raollaan. Nova kiersi umpparin ja tarkasti hajun. Sitten aloitti haukun. Aika paljon ehti jo haukkua, kunnes oven välistä lelu. Sitten paristi niin, että ovi oli kiinni ja lelu lensin yläkautta. Tämä oli selkeästi vähän vaikeampi, umpparilla haukkuu myös korkeampana kuin muuten näkyvää. Luin myös jälkikäteen kirjasta, että voisi näkyä esim kenkä umpparin alta, vs meillä näkyi lelu su. Mutta oli hyvä ekaksi kerraksi. 

- Pressu umpparissa ensin lyhyt n. 5 haukkua. Sitten myös niin, että Minna rytmitti sanoen hauku (käsky sano) mutta haukkui kyllä hyvässä rytmissä. Kirjassa oli myös, että voisi kehumalla kannustaa tms. Aloitti muuten haukkumisen ilman käskyä ja nuuskaisi pressu-umpparin ylhäältä, että siellä on joku. Minna onkin Novan lemppari. 


Ti 15.9 Veikkolassa maalimiehelle haukkua
- Lea makasi pressun kanssa alustalla, tehtiin 2m päästä lähetykset. Lelu jalan alla ja nurtsilla. n. 5, 10, 7, 15, 6, mutta lähinnä hyvästä rytmistä palkka. 
Otettiin mun sivuttaisliikettä, muutama askel yhteen suuntaan ja lähemmäs koiraa. 
Sitten muutaman askeleen peruutus ja takaisin kävely. Ja leikkiessä kiersin ympäri, mutta sillä ei ollut merkitystä. 


Pe 18.9 Novalle lähimetsässä, olin matalalla kivellä. Piti hyvin n. 1m, välillä pientä eroa matkassa. 
- 10 haukkua
- 20 haukkua
- 30 haukkua
- 15 haukkua
- 43 haukkua, tässä n. 30 pieni tauko ja parissa yksi läähätys. 
Käänsin vähän katsetta osassa tai liikahdin, ei nyt väliä. Tofu haukkui välillä mukana. 
Lelu käteen ja peruuta käskyllä taaksepäin + käsimerkki. Kun n. 80cm niin palkkasin. Lopussa lelu ihan kuolassa. :D jatkossa voisi nostaa "alarimaa mulle haukkumiseen n. 15-20", että oppisi haukkumaan pidempään ja sopivaan rytmiin. Vierailla toki helpompia. 

Ma 21.9 lähimetsässä mulle haukkua, toisessa äiti käveli Tofun kanssa seläntakana
- 20 haukkua
- n.40 haukkua, sisälsi vilkaisemisen taakse kahdesti, lelun liikuttaminen ok

Ma 21.9 Nova haukut Teknopoliksessa, 2 maalimiestä siirtyi. 
10, 15, 5, 7, 4

Ma 28.9 Sirkuskentällä Novalle haukut risteilytyyliin. 
9, 13, 10, 9, 11 + yksi jäi videolta n.8-10 haukkua.
Ekojen palkka namirasia, tokat namirasia+ lelu, kolmas pari lelu. Mutta vikassa Nova halusi muumin sijaan namirasiasta jauhelihapihviä!




TOFU

x.8 haukkui kotona lelua, ensin kahdesti 1 haukku. Sitten 2 haukkua. Leikkipalkaksi ja lelu oli nyrkissä jalan vieressä. 

La 15.8.  kentällä lelu jalan viereen. Ensin 1 haukkua paristi kolmesti. Sitten 2 haukkua. Ja 3 haukkua. :) 

Su 16.8 kentällä Tofu haukkui Veeralle, muutama 1 haukku ja sitten 2. Lelu kengän vieressä ja ehkä "sano"

To 20.8 metsässä lelulle haukkumista. Aamulla ja päivällä. Aluksi 1 hau. Muutama 3 hau:ta. Kävin myös matalalla kivellä missä lelu pään korkeudella. 

Ma 21.9 Tofu haukkui 2, 3, 1, 2 lelulle. 

Kommentit

Luetuimmat:

Uudet tokon säännöt 2021

Päivitys 28.2.2021 Voimaan kevät/kesä 2021  ->1.1.22 alkaen?  - Virkussa luonnos uusista säännöistä (5.5) - Suomen muutosehdotukset  (13.4) -  FCI:n  Sääntömuutos ehdotusten mukaan kirjattu. Virallisia uusia sääntöjä ei ole vielä. Luin tokon sääntömuutoksista, ne tulisivat voimaan Suomessa vuonna 2021 keväällä tai kesällä.  Tällä hetkellä FCI:n säännöistä löytyy muutoksista tietoja, muttei valmiita sääntöjä. Suomessa on oma kansallinen alo-luokka. FCI:n sääntöjen class1 on avoin, class2 voittaja ja class3 erikoisvoittaja. Joten FCI:n sääntömuutoksella ne kohdistuvat avo-evl luokkiin ellei Suomessa päätetä muuttaa kansallisia sääntöjä, joita muutettiin aloonkin viimeksi 2015 sääntöjen muuttuessa. Suomen säännöt voi poiketa FCI:n säännöistä muissakin luokissa. Alustavat muutokset sinisellä. -  FCI:n esityksestä  luin muutoksista ja siinä oli piirrokset uusista liikkeistä.  (Linkistä löytyy pdf-tiedosto englanniksi.) - S...

Tee-se-itse pujottelukepit ja ohjurit

Kun useampaan kertaan on vinkannut koulutettaville niin ajattelin laittaa tännekin. Kuinka tehdä itse pujottelukepit tai hankkia sellaiset edullisesti? Agilityn viralliset pujottelukepit maksaa paljon ja harvemmalla on pihaa mihin mahtuu 12kpl metallirungollista keppiä. Kepit voi tehdä itse tai ostaa esimerkiksi metallipiikilliset kepit, jotka voi iskeä nurmeen tai pehmeään hiekkaan. Riippuen pujottelukeppien opetusmetodista pärjää alkuun 2-6 kepin määrälläkin tai sitten voi ottaa kepit mukaan jonnekin yleiselle nurmikolle, jos omaa pihaa ei löydy. Keppien opetus vaatii jonkin verran toistoja, joten jos kenttä ei ole vieressä tai keneltäkään tutulta ei saa keppejä lainaan niin hyvä vaihtoehto on hankkia ne itselle. Kotitreenissä ja muussa pitäisi muistaa samalla tapaa koiran lämmittely ja jäähdyttely. Esimerkiksi lenkin jälkeen tai lenkkeilee johonkin treenaamaan. Sääntöjen (2014) mukaan keppien välinen etäisyys on 60cm, paksuus 3-5cm ja korkeus 100-120cm. Treenikepit voi tietyst...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...