Siirry pääsisältöön

Treenimenoja tottista, tokoa ja agilitya

TO Tofun näyttelytreeni ja Novan TOTTIS/ Sirkus 
- velipojan Woiton kanssa ja puoliveli Watsonin kanssa. Seisomisessa vaikea jos siirrän jalkoja ja luopua namikädestä. Ilman namia taas pysyä paikallaan. Juoksu parempaa, mutta välillä meinasi ottaa hihnasta kiinni. 

- Novalle paikkista, kun tekivät vielä vähän näyttelytreeniä. Ekasta jätöstä nousi, sitten pysyi. Seurausta myös ja naksuttelin kun hyvä. Käveltiin kentän nurtsireunoja. 

To Gavalla oli Josefinan kanssa agitreenit, tekivät kohtia viime kisoista. Keppien 2 väliin oli valunut, verkko laitettu ja ilman. Sitten sujui. 


PE TOTTIS/TOKO Konala/Ford 
Vähän ripotteli ja välillä ei, Fordin vieressä kapeampi nurtsi. Välillä koiria meni ohi, kävelytiet molemmin puolin. 

- Novalle paikkista, vähän seurauksen tarjoamista matkalla. 

- Gavalle kierto-ohjattu kokonaan paloissa. Muistin luovutuksenkin Hannan muistutuksesta. 
- Zeta palkkasin sivulta virittelyn. Istu ok, mutta maahanmeno vaikea (istui). 


LA AGIKISAT
- Gavalle 4 rataa Riihimäellä Josefinan kanssa. Tuomarina Leena Rantamäki-Lahtinen (?). Oli loppusuora päädystä päätyyn joka radalla ja tokavikassa alkusuora. 

Tokalla radalla Gavalle voitto 0-rata ja selkeästi nopein aika. Vautsi! 
Eka agility Serti! Niin huippua!! Parivaljakon treenit ja kisaaminen jatkuu. 




SU HAKU/ILMAISU
Korsossa tolleritiimin N&T kanssa. 

Tofu teki penturisteilyä n. 4 per puoli. 
Aluksi näki kun mm meni maahan. Osassa ei. Silloin saattoi palata edelliselle. Vikan onnistui juosta etsimään ja oikein yllättyi, kun siellä oli pötkällä maalimies. Tofun mielestä hyviä nameja ja seuraa! Oli mukana tallaamassa. Maalimiehillä sadeviitat. 

Novalle pressu umpparin ilmaisua, ekaa kertaa maalimiehen kanssa. Unohdin ottaa lämppähaukut, oli niin kiire ettei halunnut edes leikkiä palkaksi siirtymästä. 
1.Ensin näki, kun meni piiloon. N. 5 haukkua. 
2. Kuusen takana mm, juoksi ohi ja ympyrää. Kutsuin lähemmäs. Haukku vähän pätki, mutta haukkui hyvin. 
3. Umppari nyt valmiina, 10 haukkua hyvin! Ihan mini tauko välillä kun nuuskaisi aidan yli, että olihan se edelleen siellä. 
4. Toisen kuusen takana. Nyt nenä auki ja kääntyi heti. Parempi haukku kuin aiemmin. 
Palkat ensisijaisesti hyvästä sarjasta ja n. 5-10.


MA TOTTIS
Veikkolassa nurtsilla Lean ja Kikin kanssa. Ehdin käydä virittelemässä ennen treeniä. Ensin paikkikseen ja meni hyvin! Treenikaveri teki bh liikkeet läpi. Uusi tyttökaveri Novalle. 

Gava teki alussa zetaa. Istumiset hyviä muttei sujunut maahanmenot ekalla. Nyt ei voi enään ottaa istumaan. :D 

Kerran Gavalle ohjattumaisesti kapulan luovutus. 


TI TOTTIS 
Hirveässä sateessa lähdettiin kotoa, se kasteli enemmän kuin mitä keli Viikissä. Valittiin silti Gardenian pääty katos hiekkapohjalla ja hiekkapiha tottisteluun. On katos jos sade yltyy. Nova eka paikkikseen, mini seuraus ja sinne. Aika pitkään makuuta. Välillä nousi, kun oli pallo tai koira katosi näkyvistä puskan taakse. 

Novalla tuli vähän jäykistelyä Räyhiksen kanssa ja paikkiksen jälkeen kesti saada keskittyneeksi. 

Alku seurauksessa oli huono eikä keskittynyt. Otin ne alusta. Loppua kohden parani, pienet heinät häiritsi myös tai pöydät tms mitä kohti ahtaassa tilassa mentiin. Palkkasin vain paloja seurauksesta. 

Tofulle paikallaan pysymistä, seurausta, kauko maahanmenoja sekä näyttelyseisomista. 
Oli alussa rupatellessa myös ihan Bina ponin vieressä ja keskittyi, paristi kokeili saako mennä moikkaamaan (2m väliä). 


TI AGI
Gavalle 
- peruskäännös ja käteen, itse liikkuu ja lähtee pakoon vastakkaiseen suuntaan (vastakkaisella kädellä merkki ja käsky sesese) vasempaan käännös huonompi. Kun tein sen rinnakkaisilla hypyillä, karkasi ensin ansalle, kun koitin liikkua. 
- kepit hiljaa ja kovaa, ohjuri yhdestä päästä kiinni alussa ja lopussa. Kaikki hyviä! 
- tauko
- persjättökohta sujumaan, ei toiminut kyllä G:n kanssa järkevästi ja pelotti. Testiin myös takaaleikkaus. 
- alun pituuden ohitus ja pikku putkesta käännös. Lisäksi pituuden käännös, niim että ansoja lenkityspuolella, totteli mutta mun vauhti hidas. Valssi ok pituudella (90 astetta).
- G oli innoissaan mutta kuulolla. 60cm rimat sujui. 


KE esineet ja eteentulo
- Tofulle metsässä esineen etsintä. N. 10-15m kaistale, vein sukan sen nähden. Eka muistikuvapaikassa, se hyvä, mutta ei ensin tuonut.
Kerrattiin tuomista ja leikittiin sukalla. 

- jippo esine, missä vein 5m edellisestä eteenpäin. Nuuski tarkkaan ekan alueen, sitten kävi vähän edempänä muttei oikeasa kohtaa. Juoksi kohti mua, mutten sanonut mitään. Palasi etsimään ja nyt löytyi sukka. Palautus vähän parempi, peruutin reilummin.

- kolmas enemmän tuulen puolelta, mutta sama paikka. Sai taas ohittaa aiemman esineen paikan n. 5m. Löytyi yhdellä kertaa ja luovutus oli super! Tuli käteen peruutuksesta ja taisteltiin!



Novalle sisällä parit eteentulot "hiit" 

Kommentit

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...