Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

18.2.2016

Tokotreffit taas tolleriseurassa

Treffattiin ekaa kertaa Henna ja Didi tolleri. Hain myös Novan matkaan ja Ruuti & Gava matkassa. Päätettiin testata Leppävaaran koulua (entinen Veräjäpellon koulu), että jos kenttä tai hiekkaparkkis olisi kunnossa. Parkkis oli jääkerroksen peittämä, mutta kentällä oli hyvin tallattu lumikerros, varmaan lapset pelaillut ja tallannut hyvin. :D Ei ollut yhtään jäätä eikä liukasta. Niinhän siinä viime vuonnakin taisi pystyä vähän pienemmällä alueella ainakin treenata samoihin aikoihin.



Nova, paikkiksen alkeita: Novan otin paikkamakuu seuraksi. Ei ole koskaan tuollaista tehnyt niin sivulta käsimerkillä maahan. Ja palkkasin useasti sivulla maahan ja välillä suoristauduinkin. Sitten sanoin, että odottaa ja käännyin Novan eteen mistä palkkasin taas. Vähän hankala oli ehkä suoraan autosta tulla vain paikalleen makoilemaan. Kerran ehti välissä nousta istumaan. Muuten sain palkattua sopivaan tahtiin, että pysyi maassa. :) Kotona kuulemma pysynyt paremmin makamassakin.


Gava

  • sivulle ja seuraus: tehtiin ihan helppoa palkkaa liikkeelle lähdöstä ja parin metrin matkalta. Vapauttaen lelulle, joka oli seläntakana toisessa kädessä. 
  • ruutu: tehtiin ensin noin 15m matkalta. Virittelin ja selkeästi bongasi ruudun. Juoksi täydellisesti takalaitaan keskelle, huusin jes ja tulin tuomaan palkan ruutuun. Seuraava läheltä ja nyt tällä kertaa huusin stop ja hetken päästä lelu. Ruudulle teki varmaan hyvää pieni tauko, kun se on edistynyt paljon. 
  • kaukot: Tehtiin sivulta maahan. Ekassa vähän liikkui takapää! Toistolla hyvä. Tein kaukojen istumaan nousun noin 5m matkalta, joka hyvä. 



Ruuti

  •  ohjattu: Ruuti sai tehdä ohjatun liikkuroituna, lähinnä kapulat vietynä. Merkki hyvä ja haki suoraan vasemman kapulan. Palkkasin vauhdista, kun toi kapulaa. 
  • eteenmeno: olin jättänyt aiemmin lelun kentän laidalle, tämä paikka vähän vaikea kun tuli pientä alamäkeä, aita, lähellä tolppa, mun pari tötsää ja lumessakin pari kasaa. Ruuti juoksi ehkä 7m ja sitten stoppasin sen. Siitä lähti taas vinoon juoksemaan, katsomaan kohteita. Tulin lähemmäs ja lähetin taas juoksemaan suoraan. Lopulta löytyi lelu. Tietty seuraava toisto, kun tiesi lelun paikan sujui hyvin. 



Nova

  • sivulle & seuraa: palkkasin vähän katsekontaktista sivulla. Helposti vasemmasta kädestä namin annettua jää kuikuilemaan sitä kättä ja saattaa liikkua vähän taaksekin päin. Joten palkaksin 2-3 namia, jos pysyi sivulla. Seuraamaan lähdöissä testailin voisko olla välillä käsi ilman namia reidessä. Välillä ei tajunnut silloin lähteä ja jäi vain istumaan. Vaihtelin niin, että suurimmassa osassa oli nami ja sitten taas ei. Oikeassa kädessä namit valmiina, jonka vaihdoin sitten vasempaan ja nami koiralle. Välillä vapautin ja käytin sosiaalista palkkaa ja sitten taas vähän treeniä. Nova oli tosi innoissaan.
  • nouto: tehtiin kaksi noutoa, missä pidin kiinni ja heitin kapulan. Ekan haki kantaen laipasta. Toisen kantaen kapulaa oikein. Hyvä rauhallinen ote kapulaan, vaikka hakeekin kiireellä. Vapautin vauhdista lelulla leikkimään. Tehtiin myös kahden pallon kahden lelun leikkiä, lelujen palauttaminen on vielä vähän kehnoa Novalta. Täytyisi panostaa siihen kunnolla, katsoa vähän miten treenata sitä ja kahden lelun leikkiä tietty on treenattu. 
  • liikkeestä maahan: näitä namikäsi avulla. Rauhallisesti menee maahan, etupää edellä kumminkin. En testannut vielä vaikeuttamista, kun kestää vielä miettiä hetki ennen kuin menee maahan. 


Treenaa:
- Nova leikkiminen ja lelujen palautus..
- Ruuti eteenmeno
- Gava useampi kaukovaihto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!