Siirry pääsisältöön

Ontuminen

Keskiviikkolle sain ajan Vantaalle Aisti eläinsairaalaan Ruutille. On ontunut aina välillä oikeaa etujalkaa, varsinkin hiekalla tai hiekoituksella. Muistelin tuolta asemalta kehuja ja katsoin, että oli ortopedejä ja neurologeja talossa. Saatiin lyhyellä varoitusajalla aika Laura Hakalalle.

Ruutia jänskätti kovasti ja olisi halunnut lähteä kotiin. Lähinnä se on käynyt rokotuksilla eläinlääkärissä, mutta kai sekin vähän epämiellyttävää. Tai sitten kaikki hajut siellä. Jännä, kun se kaikkialla muualla on niin meneväinen.

Ortopedi ensin tunnusteli terveen jalan. Katsoi pään/kaulan liikkumisen joka suuntiin. Sitten oikean etujalan, mitä on ontunut. Tunnusteli varpaat, taivutteli joka suuntiin. Ruuti nojasi päällä mun syliin, ja tuntui etten huomaa mitään kun odotin reaktioksi pään nostoa tms. Mutta oli tietyistä kohden mistä lääkärilläkin epäilys myös sen perusteella, mitä olin kertonut reagoinut vähän tassua nykimällä. Anturassa oli myös känsän näköinen kovettuma, minkä olin itsekin bongannut. Sellainenkin voi laittaa astumaan väärässä asennossa. Reaktioista huolimatta Ruuti rauhoitettiin röntgenkuvia varten. Onneksi kysyi myös, että katsooko samalla lonkat, ei maksanut lisää. Tottakai niin saa tietää niidenkin tilanteen. Mentiin tunniksi syömään ja kaupalla käymään.

Kännykkäkuvia alla, osa otettu sivusta.





Takaisin tultua päästiin sen hetkisen asiakkaan jälkeen katsomaan kuvia. Anturassa oli kivi, joka näkyi röntgenissä. Sen kohtaan viilto ja kivi saatiin pois. Jokunen tikki siihen. Tassu"paketissa" nyt 2vk, kunnes tikit otetaan pois.


Oikean jalan yhdessä varpaassa oli enemmän nivelrikkoa, siihen laitettiin nyt samalla rauhoituksella kortisonipiikki. Epäilyksenä oli myös aiemmin, että varpaissa voi olla jotain kun joutuvat agilitykoirilla kovalle rasitukselle etenkin nopeissa käännöksissä ja raskaassa treenissä, voi silloin tulla reunoihin tai uloimpiin varpaisiin.
Kuvassa vasen jalka ja kannuskynnen alla olevan varpaan nivelessä näkyi nivelrikkoa, ainakin tuossa kuvakulmassa. Uloimpien varpaiden reunoissa näkyi nivelrikon tai luupiikin alkua. Luun vieressä oli rosoista kohtaa, tuossa keskikohdassa lyhyitä luita/varpaita. Näistä pikkukuvista huonommin näkyy. 



Tässä näkyi taas, että tassun "kantapään" puolella luiden reunoilla myös nivelrikon alkua. Sekin näkyi millimetrin kokoisena alueena isosta kuvasta. Eli kannuskynnestä seuraava nivel. Vaalean harmaalla pientä roskan näköistä sivuissa.

Ruuti sai tassuun lääkkeiksi antibiootit ja kipulääkettä. Pyysin myös reseptin kipulääkkeeseen jos tarvii myöhemmin antaa.

Lisäksi vasen silmä on vuotanut enemmän eikä perus huuhde ole auttanut. Saatiin silmätippoja laitettavaksi siihen asti, että päättymisestä on 2pv. Että varmasti menisi ohi.


Sitten lonkat oli nuorenakin D, löysät ja matala malja. Nyt ne oli aika kuluneet ja pahaa nivelrikkoa löytyi. Molemmat on aika yhtä huonossa kunnossa, mutta oikea vähän huonompi. Jos alkavat vaivata voi miettiä nivelen sisäisiä injektioita kortisooni ja hyaloronihappo tai nahan alle cartrophen pistokset kuurina. Tässä vertailuna kuva nuorena. 


Tokkurainen kotiin lähtijä


Niveliä varten lisäravinteiksi Omega3, glukosamiini, kondroitiini. Esim Doils nivelet, Arthroflex, Arthryl reseptillä, Nutrolin-Nivel. Lisäksi nivelrikkoon hyalaronihappoa esim Hyaloron 365 tai Pureclinic Hyaluronic acid (ihmisten valmiste).

Kommentit

Luetuimmat:

Nousu 2lk ja treeniryhmä

Ruutille tänään 12.2.11 Hyvinkäältä kolmas nolla, Saviojalta, joka oikeutti luokkanousuun. Laitan videon myöhemmin. Varoin rimoja, välillä sain vähän odottaa. Ei tullut isoja kaarroksia, keinu oli vähän rajalla mutta videolta ei näytä niin pahalta. Puomia ei mennyt täysin loppuun asti. Meidät oltiin merkattu poissa olleeksi eka, vaikka olin ilmoittautunut ja kirja oli pinossa, tuli vähän äkkiä startti. Onneksi kuitenkin se meni hyvin. - video A-radan tulokset 1. Ruuti -14,80, aika 33,20; 4,52 m/s SERT, 2. Theba bc -14,01, LUVA  3. Zip bc & Pete Huotari -13,29 SERT, 7. Keiko & Tia LUVA Tia & Keiko sai toiselt radalta myös nolla sijoittuen toiseksi, Keikon veli voitti. :D Saatiin myös tieto, että päästään keväällä ast:n Tulevaisuuden lupaukset- ryhmään, jossa Mia Laamanen kouluttaa joka toinen viikko.

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Opetusvälineitä ja malleja

Tokstoks Eilen illalla molemmat koirat saivat harjoitella nuoren Nea serkkuni kanssa, harjoiteltiin alkeisjuttuja mitä voi opettaa kotona omalle koiralleen. Ruuti sai palata siis taas pentuaikaan,perusasentoihin, imutusseuraukseen yms, naksuttimen opettamiseen ja kosketusalustaan. Rasmuskin pääsi tekemään kosketusalustaa, katsekontaktia. Katsekontakti harjoituksessa näki niin noiden erot: - Rasmus istuu ja tuijottaa, tehtiin toisella kädellä häiriötä, vilkaisi välillä vahingossa sitä -> käsi menee piiloon ja sitten tajusi alkaa "kestää" häiriötä, ei saa katsoa vaikka näkee että käsi menee, lisäksi namin laitto maahan ja kontaktista palkkausta - Ruuti taas tarjosi ensin kaikkea muuta kuin istumista, oli metrien päässä maassa. Kutsuin lähelle istumaan, hetken jaksoi olla, sitten alkoi maahanmenot, istumasta seisomaan kaukoja, ääntelyä. Sai olla tosi tiheä vahvistustiheys että sain takapuolen pysymään maassa ja palkattua kontaktista, saatikka saada sitten se käsihäiriö. ...

Tofu HK1!

  La 10.10.2026 hakukoe Nurmijärvi : Saatiin peruutuspaikasta tieto tiistaina samalla viikolla. Sitä ennen oltiin käyty parit hakutreenit, parit tottikset. Esineitä viimeksi raskaana ollessa porukalla ja sitten yksinään tehtynä parit kenraalitreenit ke koepaikan lähellä ja to kodin lähellä (mutta Tofu odotti autossa).  Hetken mietin viitsiikö, mutta sitten ajattelin että mennään katsomaan. Henkka oli vauvan kanssa ja äitikin tuli "tauottamaan" kesken päivän. Menin koepaikalle ekana klo 7:30 ja kotiin lähdin 16:30 aikoihin. Koe alkoi sirun lukemisella ja se toimi luoksepäästävyytenä. Tofun mielestä nykyään helppo juttu. Teki käsikosketuksen silloin.  Oltiin ainut 1B tottiksessa ja parina oli 3B tottiksen tekijä. Tofu teki isommasta numerosta huolimatta ensin liikkeet. Tofu teki paikkiksen taas niin, että se päättyi ennen kolmosen noutoja, yhtä jäävää ja eteenmenoa. Oli piirinmestaruus koe niin sen jälkeen oli kaksi 3A tottista ja 6 koirakkoa taas aloitti haulla toisen tuom...