Siirry pääsisältöön

Joulu ja Ruka -matka kuvapainotteisesti

Vietettiin Ruutin kanssa joulu porukoilla. Koirat saivat lahjaksi 2 rinkula puruluuta ja yhden ison luun. Rasmus olisi tarjonnut kaikkiin paketteihin avauspalvelua, se niin rakastaa paketteja, olisi voinut pakata sille vain vanhoja leluja avaamisen iloksi! Ruuti keskittyi liikuttamaan vinkupalloa, kunnes sammui sohvalle. Rasmus olisi halunnut kovasti kerjätä itselleen Ferrero- suklaan. Lenkit mentiin vetisessä ympäristössä.

Lahja itselleni oli laadukas silitysrauta, josko saisin joskus lakanoita silitettyä? Nykyiset kerrat on laskettavissa kahdella kädellä, rypistyyhän ne käytössäkin. ;) Haaveissa on myös varvaslenkkarit, niihin saan apurahaa, kun sopivat löytyy, toivon, että ne voisi auttaa positiivisesti myös vaivasenluihin. Ehkä Ruutin lahjaksi on laskettavissa Vapun hyppytekniikka kurssi (alkeet) keväälle ja itselle kaksi seminaaria.

Jouluaattoa seuraavana iltapäivänä alkoi matka Rukalle. Aika korkealla noin Kajaanin suunnilla oli lumiraja. Siellä oli laskettelua 3pvä, jalat huusi jo hoosiannaa, rinteet käytiin läpi mustiakin lukien, pyllähdyksiä kertyi paitsi ei vikana päivänä. Hiihtoa kolmena päivänä Ruuti mukana. Pitimmät lenkit noin 6km ja 3-4km paikkeilla. Uusi vuosi oli stressaavaa Ruutille, loppu illasta läähäti paljon ja etsi jonkun verran paikkaa, pimeitä paikkoja ja ovista ja ikkunoista kaukaisia. Kaksi edellistä uv:tä Ruuti on ollut äitin hoivissa. Varauduttiin pitkällä lenkillä klo 16 ja klo 1 uskalti käydä remmipissalla.

UV:n jälkeen oltiin yksi yö Kuopion lähettyvillä Leppävirralla, siellä Ruu järjesti pari kahinaa leikatun 7v jackrusseli uroksen kanssa. Se olisi halunnut niin kovasti ahdistella nuuskien ja kepin kanssa pienet ärähdykset. Toisen oli vaikea tajuta, miksei se haluisi aina seurustella. Monta muuta kärhämää sai vältettyä, käskemällä Ruuti pois keittiöstä ja puuttumalla, kun tilanne oli uhkaava.
Toinen mikä taas muistutteli, mihin itse on tottunut niin, ettei Ruuti siedä, että jos se on väsynyt tai nukkumassa ja tulee voimakkaasti silittämään/rapsuttamaan tai koittaa halata. Siitä tulee murahdus, hampaisen näyttö tai ilmaan loksautus. Ruuti mullekin murahtaa jos sitä tulee halimaan kun nukkuu, jota tulee vältettyä. Tästä se muistutti kun mukana oli yksi meitä nuorempikin sukulainen. Rasmus kun on niin pommin varma eikä koskaan näytä hampaita tai murise ihmiselle tai koirallekaan. Onneksi ei ole lapsia perheessä.
Terrieri muistutti Vilistä terrieri äänillään taistellessa ja muutenkin. Ilman koiran lukutaitoa, olisi pelottanut leikkiä sen kanssa kun murinaa riittää ja niin erilaista paimenen tai rampen jälkeen. Muistaa kun syliin ottaminenkin sai aikaan ääntelyä.

Pihalle kerrattiin kepin kanssa vähän tokoa. Zetassa herra ei osannut seistä! Luoksetulon stoppia, kutsuin H:n luota, jolla keppi ja sitten "top" ja palkalle vapautus. Seuraamista, nyt kiva paikka, ei ehdistänyt, en muistanut tehdä pysähdyksiä. Ainiin tehtiin me Rukalla sisällä kinkku-tokoa, silloin jääviä, seurausta (edisti välillä) ja kaukoja. Nyt kun kotiutuu olisi tarkoitus saada taas toko motivaatio kasaan ja treenata paristi viikossa ja pikku paloissa liikkeitä. Yksi liike vaikka per lenkki, ei vie niin aikaa. Tarvittaessa teen taas kalenteriin merkinnän, mikä liike. Koiran haastamista ja välillä tavallisia treenejä, pitää rikkoa myös rajoja. Sen verran miten paljon huiput tekee työtä niin tällä tahdilla ei voi vertailla.

Kuvia
- alku kännykän otoksia ja loput järkkärillä, kaikki järkkärikuvat täältä

Niin hölmistynyt Ruuti, ettei osannut alkaa syödä luuta!




Erikoinen tyynyasento ja pallo mukana
Rampen lempipuuhaa avata paketteja

Herkkupeppu!

Ruka matkalla oli 5hlö, Ruuti takana jaloissa tai sylissä (takakontti täynnä),
Ruuti oli osittain penkinkin alla. 

Hiihtämässä, ei muita! Pimeän aikaan eli joskus 16-18 aikoihin.
Ruuti sai laukata ja ravailla mukana vapaana.
Yhteensä hiihtoa pimeällä 4,5km & 30min, 6,5km & 45-60min?
sekä valoisalla remmissä 4km & 30min.

Näitä lumiukkoja 10kpl


Koiraa päin potkitaan lunta ja se tykkää siitä ;)


Järkkärillä:


Ees yksi?

Olisin halunnut tassuilla nojaamaan vasten,
 mutta päättikin pompata pallon päälle. :D
Kohta kaatuu!






'

Kohta 6v Ruuti

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...