Siirry pääsisältöön

Katin agitreeneissä, kepit ja merkki

Maanantaina Katin agilitytreeneissä tuuraamassa Gavan kanssa. Alku oli taas sellainen etten keksinyt siihen mitään varmaa vaihtoehtoa. Hyvin saatiin treeniä sitten persjättöihin (varsinkin oma uskaltaminen) ja parhailla neuvoilla kun sai tietää tarkasti mitä ja missä. Tuntuu jo tutustuessa vaikealta muistaa mitä ja milloin.

- Hypylle 3 yhdellä askeleella lähetys ja sitä ennen koira haltuun kun seisoin suoraan hyppyjen linjalla. Sitten menoksi kääntyen suorinta reittiä. Näki koiran laskeutumisen, sitten vaihto vasempaan käteen ja samalla olin 4 hypyn takana. Pieni lenkitys viemään taakse mutta lähinnä kaarevalla juoksulinjalla ei ehtinyt pysähtyä. Kerran tuli hypyn 5 väärältä puolelta! Ja pitäisi katsoa vain etuviistoon että koira näkee posken, silloin on helpompi juosta eteen.

- Tarkoitus oli tehdä toinen persjättö. Mutta iski taas pelko että juoksen koiran alle. En tiennyt missä se oli tai oletin ainakin että en ehtisi. Juoksin sitten vain vieressä kun olisi pitänyt metri mennä sivuun. Olin paria sekunttia ennen siellä? Otettiin sitten erikseen niin että otettiin 4 ja 5. Niin onnistui persjätöt tai ekahan tuli ennen koiran kutsua.

- Seuraava persjättö tuli sitten 7 hypylle. Otettiin 5-7, vähän myöhässä puolenvaihto mutta onnistui. Hyvä oli tehdä näitä mulle vaikeita ohjauksia, Niinullakin tehtiin eli toinen kerta ja tekee hyvää molemmille. Kati palkkasi noi niin tuli myös palkka eri aikaan kuin itse pysähdyin. 
Persjätöt jos mitkä vaatii luottoa koiraan, pitäisi olla silmät selässäkin. :D Ja oon tyytyväinen jo yhteen kun ovat epämukavuusalueelta. 

Putkesta kepeille 9, hyvin haettu! Tein poispäinkäännöksen jolla hypylle ja putkeen. Sitten kuten viimeksi unohtui lähetysputkeen tai askel kohti linjaa. 

13 hypyn käännökseen vähän vekkiä niin että kun tulee putkesta otin vielä yhden askeleen hypylle ohjaukseen. Koira hyppäsi seläntaakse ja jatkoin A:lle. Sitten tulikin viistohyppy 15 minkä Gava lähti takaakiertoon vaikka käytin vastakkaista kättä mutta menin liian lähelle rimaa (metrin päähän). 
Kokeiltiin tähän pakkovalssia hyvä treeni A:lle kun juoksin ohi. Ekalla kertaa ehkä vähän peitin rimaa tai ainakin meni takaakiertoon. Toiselle pysyin paikallaan ja otin tiukemmin yli. Koira vasemmalla kädellä putkeen. Tämä oli hieno ja käännös pieni näin. :) 

Puomiosuuden ekalla kertaa juoksin vieressä. Vapautin puomilta aika nopeasti kun ehdin ohi ja palkkasin vauhdista. Juoksi hienosti edellä loppuun asti. Kepeille ekalla kertaa aloin hidastamaan askeleen liian aikaisin. Lähetin suht kaukaa. Tokalla oikein ja kesti mun liikkeen jatkaa eteenpäin. Jes! Putkeen ohjauksessa mun kroppakääntyi kohti väärää putkea ja sinne meni. Puomin puolelta olisi vaatinut ehkä vastakkaista kättä. 

Uudestaan 16-20: nyt leijeröin kepit, lähetys hypylle 17 ja käsky puomille. Sitten juoksin nappaamaan kepeille sisään. Puomi oli hieno! Ja ehdin aiemmin hetken miettiä osaako niin estettä. No kyllä osaa! Kepitkin hienosti. Sitten kroppa aukesi taas väärää putkea kohti. Kepit uusiksi, käsi kiinni jalassa ja menin vain suoraan päin aata ja koiralle tuli silloin siis suoralinja kepeiltä putkeen.

Putkesta 20 viskileikkauksella hyppy. Sitten seuraavat ok ja takaakiertoon 24. Levähti aika pitkäksi kun heitin taakse. Saksalaisella hyppy. Ekassa en ottanut riittävästi kiinni putkeen käännöksessä ja ehti käydä a:lla ponnistamassa. Seuraavalla pienempi heitto kiertoon ja vähän pidennetty päänkääntö, käännyin vasta kuin näin että koira lähti kääntymään. 

Jatko olikin taas vaikea. Siihenkään en keksinyt järkevää ohjausta ja kesti että tajusin, miten vinkatut ohjaukset meni. Tässä läksyksi erotella 25-26 hypyllä käännös ympäri ja ristiin. Jos ympäri ohjaajan täytyy hidastaa hetkeksi, jos suoraan ohjaaja voi edetä leikkaukseen. Olin ajatellut pyörittää tai tehdä siinä persjätön mutta tosta kulmasta ei oikein päässyt sinne asti kun piti katsoa että kääntyy. Koitin sitten sylkkärillä kääntää jatkon, olisi pitänyt leikata vain takaa kun loivempi kulma ja en ehtinyt vaihtaa puolta. Väli myös niin lyhyt tota kautta. Ja en ehtinyt sitten ohjaamaan koiraa ahtaasta välistä. Toinen mahdollisuus olisi ollut ristiin ja sylkkäri. Sitä mietin tutustumisessa mutta en keksinyt millä ohjauksilla toteuttaa äkkiseltään. Juuri sen takia että 27-28 tulee enemmän tilaa. Gava tarvii myös tollaista vauhdin jälkeen pientä nysväämistä. 

Treeniaikaa oli 15-20min eli tosi hyvin. :) Mietin aiemmin myös ehditäänkö koko rataa. Just ja just. Väsymys ehkä teki että vaikka opiskelin rataa kotona (en tosin kerrannut sitä ulkoa) mutta kentällä tuntui että kaikki oli unohtunut tai muistin vain pätkiä. 

Treenaa: 
- 14-15 hypylle tulo 
- persjätöt 4-5 (1-6)
- loppu 25-29


Tiistaina lenkillä keppitreenit vol 3, sulaa hiekkaa (koira olikin sitten kuorrutettu jääpuikoilla jossa hiekkaa :D). Tällä kertaa yksi ihminen kehui, muut ei noteerannut. Novan toistoista osa videolle käsivaralta. Jatkettiin samalla tapaa kuin aiemmat kaksi kertaa. Aika suoria lähetymisiä, parit samaa aikaa lähtien (ei oikeastaan eroa). Sitten sellaisia kuten videolla että kutsuin lähes keppien tasalta. Ja sellaisia missä kutsun edeltä ja kävelen vieressä. Sitten ilman videota että kutsuin ja juoksin vieressä. Kokeilin myös jarruttaa, muttei sillä ollut väliä. Vaikea myös jos olin pidemmällä kuin sisäänmeno kohta. Helpoin jos näytin kädellä mistä mennä kepeille (pari harvaa kertaa). Otettiin vähän lisää matkaa myös noin 10m päästä, josta sujui kolmannella ja sitten viidennellä. Loivaa avo ja umpikulmaa ja aika suoraakin. Otettiin molempiin suuntiin, vaikka videolla yksi suunta. Tauko välissä.
Enemmän jo onnistumisia kuin aiemmilla kerroilla. Muutamilla kerroilla aloitin kehua sisäänmenosta ja ehkä kahdesti lopetti kepit, siitä ei palkkaa. Kerran korjasin lopun. Alkoi kestää sitten vähän kehujakin.

Kepit videolla, onnistumisia 6 oikein, 5 väärin (videolta)


Gava teki myös nopean keppitreenin, jatkettiin 90 asteen avokulmilla (kolmas treeni niitä). 2m päästä ok. Sitten tehtiin jyrkkiä avokulmia, terävään kulmaan. Niissä jos hidastin liian aikaisin meni 2-3 väliin. Saatiin ne sujumaan niin otettiin n. 15m matkalta. Siinäkin osa väärään väliin, mutta myös oikeita. Sama itse ulkoreunalla, yritti ensin lähteä kepeille väärältä puolelta. Otettiin come - käsky käyttöön, sillä tuli hyvin ja onnistui. Kerran palkkasin haltuunoton.


Gavalle merkkitreeni, keltainen merkki ja kosketusalusta. Tehtiin eri suunnista, matkat vaihteli. Virittelyä myös mukaan. Osalla kerroista vasemmalla tai vähän vasemmalla viistossa odotti lelu. Se oli selkeästi jo vaikeampi ja meinasi siinä jäädä vinosti, kesti korjata tai korjasi käskystä. Ilman häiriötä haki jo ekalla suoraan alustalle. Näki kyllä, että treeni oli vaikeata. Ei ollut yhtä kova vauhti kuin helpoissa asioissa ja vaikka apuna oli alusta. Tosin kostea maa saattoi vaikuttaa myös, että Gava halusi juosta Ruutin ja Novan luo odottelupaikalle. Näitä jatketaan, kunnes merkille juokseminen sujuu varmemmin. Ja sitten voi ottaa kapulahäiriötä.

Ruuti teki pari merkkiä.

Nova teki
- kosketusalustaa, meni lujaa ja muisti pysyä hyvin alustalla. N. 10m päästä lähetys.
- Seurausta tarjoamalla, tiputin namin maahan ja sai tarjota seurausta. Se on vielä vaikeata. Täytyy saada paremmaksi, että osaa ilman käskyä tulla seuraamaan liikkeestäkin jos sattuisi herpaantumaan oikeassa liikkeessä. Nyt ei ollut naksutinta käytössä, sanoin "jes".

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...