Siirry pääsisältöön

Nova ja Gava Mintun agitreeneissä videoituna

Torstaina oltiin tuurailemassa AST:n treeneissä, missä kouluttajana seuralainen Minttu. Nova teki alkuun ja Gava lopussa, kun katsoin tosi hyväksi ton "ahtaan" käännöskohdan. Novan kanssa ehti tehdä A ja keinu treenin myös. Alussa oli taas mulle kohta mistä en päässyt yli, juosta koiran alle kun ei ole selkeätä etumatkaa. Hyviä kotiläksyjä omalta mukavuusalueelta pois.


Nova


Novalla ekaa kertaa kaikki 55cm rimoja. 5-6 väli oli ainakin mulle vaikea. Viistohypyn takia en uskaltanut juosta edelle ja hyppäsi hypyn kyllä aika vinosti. Jälkikäteen mietin, että olis voinut valssata 4 hypyllä myös seinän viereen. Toki silloin monimutkaisempi ohjaus. Nova olisi vaatinut aiemmin putki käskyä ja ehkä vain jyräten sinne vientiä. Mua alkaa pelottamaan aina yhteen törmäys jos on yhtään riskiä. Kun näytin Gavan ohjausten tyylisesti vastakkaista kättä että tajuisi kääntyä poispäin niin Nova kääntyi vain kohti, tietty jo rytmityksen takia. Jäi ottamatta sellainen versio, missä Nova odottaa 5 hypyn edessä, meen hypyn toiselle puolen kutsumaan ja juoksen kohti putkea. Tai sitten olisi voinut kääntää vähän enemmän ennen hyppyä.

A:n juoksari: ensin 2m päässä lelu. Ekalla juoksi ohi. Sitten hyvä A. Lisää matkaa putken edestä, taas hyvin juoksi. Sitten putki, A ja otin hypylle 8. Ekaa kertaa käännös.

Keinu: ensin parit kerrat pamautusta n. 40cm korkeudesta. 2on-2off ei onnistunut suoraan joka kerralla. Sitten koko keinu hidastamatta, ekassa tasapaino horjahti kun ei ollut varautunut ja tuli niin pystyssä. Toisilla jo parempi. Kolmas tosi hyvä. Näitä lisää, tänä talvena ehkä kolmas keinu?


Gava

Kohta 3-17 näytti olevan niin omiaan Gavalle. Ekalla kertaa tein sen niin, mikä olisi meidän perusohjaus. Sitten haastettiin itseä että tein valssin ennen hyppyä 17. Jolloin piti liikkua kaikkien käännöksien kohdalla. Ekassa käännöksessä 14 olin paikallaan, paras vastakkaisen käden kanssa ja jarru oli lähinnä Gavan nimi.. Helpoimmassa tein vastakäännöksen hypylle 16, jolla kääntyi pienesti ja sitten leikkauksella putkeen 18 ja loppu ok. Tein leikkauksen myös 19 hypyllä.

14 käännös, palkattiin se ja Gava kääntyi just ja just siihen missä palkkaaja. Tollaisia pitäisi saada lisää. Laskeutui kyllä tosi lähelle mutta sitten haluisi juosta pyöreitä linjoja.. Ekalla kertaa odotin liian vähän aikaa ja lähdin jatkaamaan niin meni putkeen 10 ja luki leikkauksena. Sitten taas seuraavat oli toinen ääripää ja varmistelin käännöksen. Mietin myös sitten että täytyy lähettää hypylle 15 kroppa vain kohti hyppyä ei kääntyneenä sen taakse.
15-14 väliin tuli aina lenkkiä koska lähdin tekemään valssia. Valssi oli aina vähän myöhässä mutta halusin ehkä päästä tiettyyn paikkaan että sain hyvän linjan jatkoon.. Ehkä myös yritin tehdä sen niin, että näen koiran. Olisin voinut tehdä metri ennen hyppyä jo valssin ja juosta etuperin? Koira jäisi hetkeksi seläntaakse. Ja toki käännösten hinkkaus meni aika hienosäännöksi, ihan ok käännöksin Gava noista selvisi. Ei vaan ollut itsellä vielä ihan luottavainen olo. Vauhti on kova jonka pitäisi vähän korvata pieniä käännöksiä, tai tollainen pitäisi kellottaa pienesti kääntyvän kanssa. Mutta kyllä taas esim Trkmanilla oli kellotuksia ja käännöskäsky oli nopeampi.

Tarvitaan enemmän tollaisia käännöskohtia! Siitä hyvä, että kolmesti tuli hypyltä käännös peräkkäin.
Videolta huomaa muuten, etten osaa ottaa koiraa haltuun ilman että koiran puolen käsi menee J-kirjaimen muotoon. :D Se juuri usein sekoittanut ja kääntänyt Gavaa väärään suuntaan.. Mielummin opettelisi vaikka reisiläpsyn.. Tai käsi kohti maata.


Treenaa: 
- 4-6 Nova
- 14-17 Gava

Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...

Nova 1v vuosikontrollissa Avecissa

Nova kävi reippaana poikana/pappana Avec eläinlääkärissä vuosi kontrollissa. Halusivat myös röntgenkuvata eli päiväkänneiksi meni. Ennen tutkimusta Nova yritti nappisilmillään hurmata useampia ihmisiä, ja rapsutuksia herui. 😂 Liikkeitä katsoessa alussa oikea etujalkaa lyhyensi liikettä välillä kääntyessä. Palpaation eli kopeloinnin jälkeen aristi vähän vasenta etujalkaa. Nekin kuvattiin, mutta ei näkynyt mitään. Kaularangan muutokset oli ennallaan. Mutta viimeisen lannenikaman ja ristiluun väli oli hieman kaventunut. (Riski että hermopuristuu tai välilevynpullistumaan) Ja uudisluu muodostuma lisääntynyt sivusuunnassa. Ventraalinen alaspäin suuntautunut spondyloosi hieman pyöristynyt, mutta ennallaan. Gabapentiiniä jatkossa 2 tabletin sijaan 3 päivässä. Ja 3vk tulehduskipulääkekuuri, jonka loppuvaiheilla myös fyssarille faskiakäsittelyyn. Me kun äidin kanssa ajateltiin, että oli jaksellut jo paremmin. Vaikka välillä mennäänkin hitaasti ja välillä reippaasti, koiran mukaan. Mutta ainaki...