Siirry pääsisältöön

Tokotaito tassu treenaamassa ja takki ostoksia

Lauantaina iltapäivällä hain Novan hoidosta ja mentiin Ellin &tollerityttöjen Nekun&Toscan sekä Annen&Jedin&Leian kanssa tokoilemaan Taitoa Tassuihin hallille Konalaan. Lähes 2h vuorolla ehti hyvin treenata.

Paikkamakuu: maahan heti käskyllä. Mutta meni jo vinoon lonkalle maahan. Sitten korjasi toiselle lonkalle ja oli vino toiseen suuntaan. Kävin jossain välissä korjaamassa asennon ja sitten piti sen. Palkkasin kerran tai kaksi välissä. Nova otti kontaktia myös toisiin ohjaajiin ja taisi vilkaista molempie koiria (Nova keskellä). Ei nuuskinut. Ai niin liikkuroin alussa ja meni paikallaan istuessaan Annen käskyllä maahan.

Katsekontakti häirittynä kapulalla/pallolla: paremmin jo ideaa. Alkuun parista huomautin. Nami ja leikkiä.

Hyppyhäiriö: hyppykäskyä ja hypyn taputusta. Otin kontaktia tai seuruutin neliötä. Osassa piti vilkaista nopeasti, seurauspaikka säilyi.

Hyppy: hieno liikkuroituna. Umpihyppy, laudallinen mutta ehkä 40cm korkeana?

Ruutu: kosketusalustan kanssa. Koitin poimia sinne menoa ja että jes tuli vasta kun etujalka alustalla. Välillä lähti takaisin mun luokse. Vauhti tässä kärsi, mutta halusin että hoksaisi ruutuun jäämisen. Ja pystyy keskittyä juoksemisen jälkeen paikallaan pysymiseen. Ehkä täytyy opettaa myös stoppikäskyä ensin erikseen. Osassa huusin jes, mutta meinasi valua kohti kun tulin palkkaamaan. Saatiin kuitenkin ainakin vähän ruudussa liikustelun jälkeen alustalla seisomista, minkä palkkasin namista luovuttua. Ruudussa oli kivilaatta mitä meinasi ottaa kyllä suuhunkin ja paristi liikutti tassulla. Palkkasin yhden tassun kaakelilla.

- tauko

Katsekontakti: kapulat vietiin Novan nähden. Otin vapaana siirtymän niiden lähelle ja pyydin kontaktiin. Palkkasin kontaktin. Sitten appari kävi nostamassa ja tiputtamassa kapulan, hyvin pysyi kontakti.

Kaukot: kahden kapulan välissä (jotka 3m välillä?). Liikkuri etuviistossa. 2m oli helppo. 5m hidas, 2-3 kertaa jätti siirron tekemättä. Takapalkalla testasin ja siinä ekassa ei tehnyt (laskettu aiempaan mukaan). Toisella teki ripeästi ja palkkasin. Nova lähti lelulle vasta toisella vapautuksella, kertoo vähän kapuloiden häiriön tasosta kun jos jätän lelun normaalisti se meinaa jo istukäskystä kääntyä kohti lelua. Lopussa teki 4m päästä reippaasti istumaan nousun ja jätettiin siihen. Vaikea treeni Novalle ja palkaksi lelun kanssa rallatusta.
Kaukojen alussa hinkattiin myös maahanmeno asentoa. Jätin namia maahan tai sai luopua namista ja mennä maahan. Tosi vaikeata. Ajatus palkasta tassujen väliin helpotti ehkä vähän. Paristi otti namin ilman lupaa. Ihan alussa oli myös ihan mutkalla koko koira. Oli Novalla kurretempussakin tms vähän heiluvia takajalkoja. Mahtuisikohan tehdä meidän 2on-2off laudalla tms noita..

- tauko, muut kerrat häkeissä joissa hiljaa. Sitten "käy siihen" makuuta, alkuun palkkailin ja istuin vieressä. Sitten seisoin ja palkkailin. Ja välillä autoin ruutua juoksevaa koiraa. Kerran piti käskeä takaisin maahan, kun nousi istumaan.

Kapulan sivulletuonti: ensin metrin matkalta. Ja sitten kapula metri Novan eteen ja kävelin 4-5m eteen ja sieltä sivulle. Alkuun vinoja, sitten alkoi kääntyä jo mun edessä ennakoiden sivulletuloa. Otin käsiavun mukaan, että saa kääntyä vasta kun on pää sivulla. Mietinkin viime treeneissä miksi tekivät käsikosketusta tohon sivulle, tohon liian aikaisin kääntymiseen se käykin! Noutokapulan kanssa ehkä ei, mutta muuten. Nova sai ottaa muhun kontaktin ennen kuin pyysin tuomaan kapulan. Samaa tehtävä heitoissa..

Jäävät: jätettiin nami alustalle. Ensin istumisia, osasta palkka kädestä. Käsiavulla.
Sitten seisomaan jääviä, nekin sujuu käsimerkistä. Ilman merkkiä meni maahan tai istui. Pystyin kävellä ohi tai pyörähtää eteen. Annoin seistä hetken kunnes vapautin takapalkalle.

Treenaa: 
- jäävät käsimerkit istu&seiso pois
- stoppi seisomaan
- kapulan sivulletuonti, ei saa ennakoida käännöstä
- ruudussa seisominen ja paikan haku
- katsekontakti häiriöt, seurauksessa lelusta luopumista? Peruutus. Juoksu ja hidaskävely.

Ylemmistä luokista:
- kierto kapuloiden/hyppyjen ohi
- ohjatun suunnat
- tunnari
- stoppi



Typytypysen vaatekaappiin päivitystä. Tilasin varmaan ekaa kertaa M&M verkkokaupasta koska takki oli alennuksessa vain siellä. Sieltä tulikin väärä koko ja väri. Käytiin vaihtamassa liikkeessä takki oikeaan, lomakkeiden täyttöä siellä. Lahjakorttejakin olisi löytynyt kauppaan, muttei niitä voinut käyttää verkkokaupasta ostettuihin. Jäivät siis myöhemmäksi, kun tuntuva alennus tuli näin. Iltalenkillä fleksissä takki kokeilussa, ilman jalkalenkkejä ja pysyi hyvin päällä, ihan aavistuken suoristin. Toi koko 50cm uroksella tulisi pissit sisälle ja Gavalla vatsaremmi on minimissään. Kokoa pienempi tuli aiemmin postissa niin sekin tuli testattua, se oli ok edestä, mutta ei selästä mennyt ihan hännän tyveen. Ja harmaata kivempi väri tämä. Mukavan pehmeää kangasta takki ja taipuisaa. Kauluksessa kuminauha. Sama koko ehkä ok Novalle ja Ruutillekin.

Hurtta Extreme Warmer takki puolukka (viininpunainen)
^Nappikiinnitys alhaalla jos haluaa helmat kiinni


Kommentit

Luetuimmat:

Tokoa seuran kera

Tokoiltiin tänään ekaa kertaa Mirkan ja nuoren flätti nartun kanssa, unohdin jo sen nimen. :D Paikkamakuu: ok. -tauko Seuraus: oli hiljaa ja ihan jossain kohtaa oli pieni äännähdys. Metsku: ekalla kertaa ällötteli ja temppuili kapulan kanssa. Toisella toi hyvin. Treeniä! Tunnari: Rivi ja hienosti tuli oma. Liik. Istuminen: Hieno oli. Tällä kertaa saatiin ketjutettua nämä ja nyt vasta palkka. Hyvin kesti. Taon jälkeen vielä koemaiset kaukot. Seiso- maahan liikkuu vähän kun tippuu jaloiltaan. S-i oli myös yhdellä kertaa vähän vajaa. Kun tehtiin koemainen sarja liikkui n. 10-15cm. Sitten parit yksittäiset palkaten.

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Uusi arki ja eläinlääkärikäynnit

Pääsiäisenä syntyi meidän esikoinen ja koirat oli alkuun hoidossa. Aluksi Nova tuli meille, joka suhtautui avoimimmin. Sitten Gava seuraksi. Ja kun Tofu parani niin vaihdettiin koiria äitin kanssa. Sitten Gava tuli hetken päästä myös kotiin.  Ensi näkeminen, Gavaa ja Tofua vähän jännitti aluksi. Nova oli rento.  Nova Nova ja Gava Tofu Kaikilta vauva on saanut jo pusun. Nova vähän huolestui myös kun vauvalla oli itkukohtaus. Tofu ja Gava ei noteeraa mitenkään. Tofu tosin haistellut välillä onko vielä newborn syöttötuolissa siivottavaa. :D  Tofulle tuli äidillä hoidossa kynsivamma kodin kynnyksestä. Kynsi katkesi ja vaati lääkekuurin ja pesuja. Parantui noin 3-4vk aikana.  Huomasin Tofun tultua kotiin että pieni yläetu hammas oli poikki. Ell käynti 29.5 hammaskivenpoistoon, röntgeniin ja sieltä lähtikin kaksi vierekkäistä hammasta. Kolmatta pitää vielä seurata. Nummelan eläinklinikkalla koko setti 465e. Suosittelut klinikalle! Oli myös tuttu Riia eläinlääkäri. :) Tofu ...

Rokotukset ja yleistä

Ruuti kävi tänään rokotuksilla , jännä nähdä sitä arkana kun iso lääkärimies hanskoineen vähän jänskätti. Otettiin molemmat rokotukset samalla kertaa, ei tuntunut missään tai näkynyt päivän aikana. Punnitsin pojan oli 18kg. Treenaamisessa ollaan oltu laiskoja, nopeaa tahtia vain ulkona lenkkeilty, tulisi se kevät! Mitä nyt tarjousseuraamista lumipallojen heitolle. :D Ja vähän treenattiin 2on2offia sisällä, luoja ton kanssa mitä se keksiikään. Tyynyllä ja matolla, matolla kaapi sitä etujaloilla, heittäyty maahan ja välillä lähes asentoon. Rasmus ja Ruuti ei ole pitkään aikaan tapelleet, välillä syttyy jostain asiasta kiistaa mikä saatu lopetettua siihen. Ruuti on kävellyt nätimmin lenkillä, ei saa vetää yhtään ja suurin osa koirien ohituksista hyviä. Paitsi jos tulee uros, joka tuijottaa ja lähtee räyhäykseen. Joskus Ruuti murisee ohittaessa ohittavalle urokselle. Toisaalta yhdellä lenkillä myös saksanpaimenkoira teki hyökkäyksen mutta molemmat koirat ohittivat nätisti. Ruuti ei ...