Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

5.9.2013

Häsellyksestä Osteopaatille

Voi kauhea mikä reissu osteopaatille! En keskittynyt bussimatkalla ja sitten kun katsoin kännykästä sijaintia ja kohtaa missä oltiin luulin, että oltiin menty jo paikan ohi. Juostiin sitten toiselle puolelle tietä bussipysäkille, pari bussia meni ohi kun oli jaettu kahteen pysäkkiin pidemmällä välimatkalla. Soitin myös, että myöhästyn. Bussissa katson sitten, että etenen väärään suuntaan ja hyppäsin pois. Inhoan olla myöhässä ja mietin jo taksin ottamista, olin ihan sekaisin mihin päin pitää lähteä ja aika juoksee. Enkä tiennyt kuinka kysyä apua, tiesin tien nimen ja että paikka on Meilahdessa. No zoomailin näyttöä isommaksi ja näin, että olin oikealla puolella tietä ja sitten pääsin bussiin. (onneksi niitä meni tiheästi)

Juostiin siitä sitten osteopaatille ja päästiin perille 20min myöhässä. Carita ehti hoitaa Ruutin takaosan, valitsi tärkeimmän alueen hoidettavaksi. Vasen puoli oli vähän enemmän jumin alussa. Ruuti rauhoittui heti ja kun pyysi laittamaan pään maahan, silmätkin luppasi. Otettiin sitten aika kuun loppuun, että ehtii katsoa muualtakin kuntoon. Ruuti rauhoittui heti koettelemuksesta, mutta itse oli vielä kotonakin stressaantunut. Pitikin mennä sekoilemaan bussien kanssa! Olisi ollut aginkoulutusvuoro, mutta peruutuksia sateli kahteen treenaajaan niin peruutin treenit.

Ai niin Ruuti oli päättänyt kun kotona eka herännyt ei antanut sille ruokaa (itse nukuin pari tuntia pidempään). Niin se oli ottanut aamupalaksi olkkarin pöydältä kaksi koristetuikkua sellaisista kukkatuikkukipoista! Ne oli ollut jo kuukausia siinä..

Pitää pistää muistiin tokoon liittyen, Veeran blogista poimittua Päivi Kivelän koulutuksesta
Tärkeimpiä pointteja itse muistaa


  • "Paras palkka = paras suoritus, koira oppii myös nopeammin.
  • Palkan satunnaistaminen, palkkaus yllärinä koiralle.
  • Leikkiminen myös ilman lelua.
  • Namien suurempi lukumäärä palkitsevampaa.
  • Suullinen kehu palkkana.  
  • Treenien etukäteissuunnittelu.
  • Yksi asia kerrallaan, ei ahnehtimista."

  • Ohjattuun vinkki:
    • "Ohjatussa noudossa suutien opetuksessa keskikapulalle hetsaus, mutta silti koiran pitää kuunnella käskyä ja noutaa käsketty kapula. Muut kapulat viedään, keskimmäinen heitetään."

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Kiitos kommentistasi!