Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

15.1.2015

Tokovideo ja 45 minuuttia koirakoulua

KE: TOKOTREENIT @ Pukinmäki
Mentiin Pukinmäkeen Pihlajamäen kentän lähelle treenaamaan, siellä aurattu parkkis (hiekka), johon tuli iso urheilukentän valokin laitaan, mutta ehdittiin aika hyvin ennen pimeää treenata. Hiekan päällä oli kuitenkin jäämainen lumikerros, onneksi ei kuitenkaan niin liukas. Edellis kertoihin verrattuna nyt kentän läpi ajoi autot pallohallille (5-10), aiemmin oon käynyt samaisessa paikassa aamupäivästä.

Suvi ja Zoom bc aloitti treenaamalla. Omat odotti autossa.

Gavan treeni:
ruutua: kosketusalustalle koskemista. Eka otin hieman läpinäkyvän, johon aika huonosti teki läheltäkin kosketuksia. Sitten otin pinkin alusen, joka ei myös niin liukas. Vähän paremmin. Paristi sain komentaa, ettei mennä nuuskimaan maata, joku kiinnostava haju oli ruudun nurkassa. Erikoista. Loppuun hetsasin vähän rinnasta. Selvästi olisi myös halunnut käsimerkin lupana, mutta pitäisi sitä häivyttää pois, kun uusilla säännöillä voi- ruudussa käsimerkkiä ei saa näyttää (evl ruudussa sitten merkiltä saa). Tehtiin vaan helppoja läheltä, pitkä tauko ruudun teossa näkyi. Loppuun lelulle juokseminen.

Seurausta ja eteentulot: näitä sain myös videolle. Hyvä nähdä itsekin ja pystyy pohtia ihan eri tavalla. Treenatessa tuntui alussa namipalkalla vähän vaisulta. Tehtiin perusasentoja, jotka usein jää tekemättä ja jotka ei ole kovin varmoja. Pitäiskö sitten treenata! Vaihdon palkan aika äkkiä leluun. Lelulla tykkään intensiivisemmästä ilmeestä ja paremmasta asenteesta.

Videota, kun katsoi niin namilla vasen käännöksessä huono takapäänkäyttö. Näitä voisi muistaa vahvistaa ja palkata. Välillä käännös melkein paikallaan kääntyen. Seuraus on aika pomppivaa, voisin koittaa edesauttaa palkkaamalla vähän hillitympiä kohtia. Ja taas lelupalkassa ajauduin siihen, että palkkasin aina samassa kohtaa! Pelkään myös tehdä tuosta pidempää, siihenkin pitäisi kasvattaa jos vaan asenne säilyy, että lyhyt pätkä, keskipitkä, lyhyt, vähän pidempi.. Oma ryhti on ehkä vähän parempi, mutta edelleen katse on aika maassa..

Eteentulot sujui jo paremmin. Ekassa käsiapu ja vikassa ei. Yksi aavistuksen vino. Kotona tänään naksuteltiin noita ruualla. Alussa silloinkin apu ja sitten ei yhtään. Siellä meinasi tökkästä kuonolla mua, täytyy olla siitä tarkkana! Joku on naksahtanut päässä, kun noi on alkanut sujumaan.



Ruutin treeni:
ruutu: eka sai hakea paristi palloa. Sitten tehtiin kuuntelemista ruudulla. Ekalla merkistä palkka. Sitten käskin pysähtymään 2m merkkiä kohden juostua, ei totellut ja puhuttelin. Meni melkein maahan ja käskin seisomaan. Sivulta uusi lähetys, nyt stoppi ok, uusi käsky merkille. Lähetys ruutuun ja keskivälillä stoppasin, palkka. Sitten otettiin uusi ruutu, taas kuuntelu ennen merkkiä. Ja annoin juosta suoraan kohti ruutua. Mutta oli menossa reunasta sisään ja kutsuin pois. Toistolla meni oikein edestä sisään. Ääntäkään ei tullut.

seuraus: liikkuroituna. Laitoin namia maahan pysähdyksissä. Alussa meinas tulla ääni, kun ei ollut nameja maassa. Tuolla namit näkyi hyvin. Vähän juoksuakin. Yhdessä kohtaa vähän edisti ja siitä huomautusta. Keskittyi hyvin.
Lopussa halusin testata pidempää peruuttamista ja käännöstä oikeaan ja vasemmalle. Aikas hyvin pelitti! Tuota voi myös uusilla säännöillä tulla kisoihin ja varmaan tuleekin evl:ssä. Kuulosti vaikealta ja mahdottomalta, mutta se näköjään osataan kerran 2-3m sujuu myös.

Treenaa:

Gava
- lelu palkalla seurauksessa hyviä pätkiä, eri pituisia, palkka vähemmän pomppivasta kohdasta
- eteentuloissa tarkkana ettei opi tökkäsemään nenällä. Niihin etäisyyttä.

Ruuti
- seurauksessa nameja maahan
- ruudussa yritti sivusta sisään, merkki vaikeammassa kulmassa?


Kuvia torstailta, aurinko ehti juuri mennä pilveen!




o O o o o O o o O o o o O o


TO: TOKOTREENIT @ Espoon Koirakeskus, ohjatulla tunnilla
Kouluttajana päästiin täydentämään alkeet- ryhmää (45min) ja juuri Gavan kanssa halusin mennä. Häiriössä ja paikassa, jossa ei ole koskaan treenannut (kerran on käynyt häkissä). Kurssilla oli myös villis ja staffi.

Kuvassa Gava odotti, kun laitoin treenikamppeet päälle ja otin kuvat. Sitten vaihdettiin ketju ja treenitalutin. Hetki ehdittiin tehdä käy siihen- rauhoittumisharjoitusta. Ja käytiin peilin lähellä palkkaamassa parista katsekontaktista, ei ihmetellyt peiliä.

Paikallaan istuminen: koirien hännät kohti keskipistettä rinkiin. Tehtiin vähän kauempana (eipä tosin yrittänyt mennä muiden luoksekaan). Aluksi sai muistutella, että siellä pitää pysyä. Sitten sujuikin hyvin. Hihnan mitalla ja sitten puoliympyrää molemmille sivuille kävellen. Loppuun sujui myös Gavan ympärikiertäminen, näitä pitää muistaa useammin tehdä! Piti kävellä rauhassa sieltä niin ehti kääntää pään.

- leikkitauko. Muutenkin välillä vapautus ja kehuja ja uusiksi.

Paikalla makaaminen: Kerran sivulta maahan käskyllä, vähän hitaasti. Sanoin välillä vaan "maahan" odottaessa muistutuksena. Ja palkkailin suuhun tai tassujen väliin. Sitten puoliksi kiertoa ja kokonaan kierto. Eka taisi epäonnistua.

- leikkiä

Paikalla seisominen; kuulosti vaikealta. Tein liikkeestä seiso/stoppi käskyllä ja alussa käsimerkki. Mini liike ja stoppi. Sitten n. 3 palkkaa. Sitten vapautus. Aika kivasti seisoi. Jossakin liikutti tassuja, muuten aika hyvin. Tässä kiersin vaan puoliympyrää ja palkka. En ehtinyt koittaa ympärikävelyä. Koitin muistaa sanoa "jes". Naksuttimella helpompi reagoida ja muistaa naksauttaa siellä missä on ettei kehut ja palkka tule aina vasta lähellä.

- leikkiä

Kaukoja: Tehtiin m-i-m siirtoa. Ekat oli tosi hyviä! Tekniikalla etupää paikallaan. Pidän jalkaa etujalkojen edessä, selkeä molemmille. Muutamien toistojen jälkeen alkoi tehdä vähän liian korkealla vireellä ja yritin ottaa mukaan rauhallista silittelyä ja jättää hyvään. Noissa liian nopeissa meinas taas liikkua.

- leikkiä

Hihnakävelyä tuntumalla: Gava heti alkuun tarjosi seuraamista. Äkkiä huomasi, ettei tarvinnut seurata. Käveltiin ympyrää. Tarkoituksena lenkin remmikävelyn tapaista. Puolenvaihtoja, koira kiepautuksella etukautta oikealle puolelle. Siinä piti pitää namia, vaikeammin pysyi muuten oikealla. Ehkä pitäis harjoitella sitä lenkilläkin.. aika usein on vasemmalla.

Seurausta ympyrällä alussa vähän pidempi pätkä 5m tms. Palkkailin usein siinä liikkeestä. Sitten peruasento, liikkeelle, 2-4m ja perusasento. Suht hyviä perusasentoja, jonkun teki taas liian taakse. Seurauksessa oli kokoajan hyvä asenne eikä muut häirinnyt. Jes! Parempia nameja oli tuolla mukana, vaikken pystynyt ottaa pelkkää leluseurausta. Tein myös, että kumarruin vähän hetsaamaan, sitten seuraamaan ja palkka. Välillä vapautus ja kehuja, ponkaisi välillä hirveän loikan ylös ja yrittää vähän leikkiä remmillä. Ihanasti reagoi pelkkiin kehuihin. :)

- leikkiä

Luoksetuloja, koira remmimitalla ja kutsu. Panta ote ja sitten kaivetaan nami taskusta. Sujui. Gava käytti pantaotteen ajan katselemalla rauhallisesti muita koiria. Toinen koira olis odottanut näreissään, missä se palkka viipyy. :D

Luoksetuloja eteen: Tehtiin lyhyeltä remmin mitalta. Tein taas aika helppoja parin askeleen päässä. Aika suoria, joku oli hilkun vino. Kouluttaja sanoi kyllä hienoiksi, ehkä toinen ei ajattelisi noita kaikkia edes vinoiksi. Myös huomio, että vähän pidempääkin voisin kutsua eteen. Kerran palautin istumaan. Ja kerran palkkasin odottamisen. Nyt tein helpotetusti eli ihan käsiavulla. Vikassa pyysin odottamaan, palasinkin sivulle ja leluun vapautus.

- leikkiä, Gava tais käydä juomassakin. Kunnon "jumppa" näin pitkät treenit! Kyllähän toi tuntui hurjalta ajalta vs mitä normaalisti meidän treenit on, vielä kunnon autotauolla, jos 2 settiä.

Katsekontaktia: Niin, että koira edessä ja heilutellaan sivulle käsiä. Käytin tässä katso- sanaa, kuten sivulla. Alkuun pienempi käsien kohotus ja palkka. Jos erehtyi, toistin katso- sanan. Uudestaan häiriön kestämisestä palkka. Sujui myös käsien heiluttelu. Vaikeampi oli laittaa namikäsi lähemmäs Gavaa. Sivulla myös, pään vasemmalla puolen namikäden heiluttelua, hyvin (näitä tehty kotona).

Näissä tuli kommenttina, että voisin vaatia vähän pidempää kontaktia esim 3s. Kun nyt aika nopeasti tulee palkka. Oon vaan kasvattanut lähinnä häiriötä. Täytyy muistaa sitä aikaakin!

Katsekontaktia namimaassa: Näitä ei ollakaan tehty. Eli koira odotti istuen. Nami maahan, koira ottaa katsekontaktin ja lupa ottaa. Gava meni jossakin maahan. Siltikin sieltä kontakti ja lupa ottaa. Tästä seuraava vaihe olis tiputtaa nami kädestä, kontakti ja lupa ottaa. Samaan tapaan (etutargettina) vois kiertää koiran ja lupa ottaa.

Pohkeenväistöä: eli sivuaskelia. Helpompi olis ollut kohti koiraa viistosti. Mutta tein perusasennosta yhden tai kahden sivuaskeleen sivulletuloja. Aika kivasti tuli. Enemmänkin vois tehdä näitä ja ehkä joskus imutettuna.

Peruuttelua: seuraten peruutusta. Tein perusasennosta yksi lyhyt askel ja perusasento. Sitten sain myös sivulle käskyllä onnistuttua 1-3 askeleen peruutusta. Helposti meinas lähteä vähän aukeamaan takapäästä. Imutettuna oli myös vaikeeta, piti olla aika väännettynä imutuskäsi vasempaan, että meni suoraan. Näitä vois naksutella..

- vähän leikkiä

Pyöriminen: tässä oli eka namilla, sitten ilman namia toinen kiekka. Hyvin sujui, tehtiin molemmat suunnat. Jossain vaiheessa pienentää käsimerkkiä, suht vähän kuitenkin tehty.

Pujottelua jalkojen välissä ja kahdeksikkoa: molemmat oli uusia juttuja. Tai pujottelua kerran tehty. Pujottelussa pystyin näyttää kädellä ilmankin namia mistä tulee, jos käsi tyhjeni. Kahdeksikko helpompaa ilman remmiä. Annoin remmin silti mennä maassa.

Paikallaan pyörimistä: ideana että koiran etutassut paperilla tai ihminen eli paikallaan pyörien. Tein näitä myös sivulletuloina neljäsosa ympyränä. Vähän jähmeetä eli tällaisiakin lisää. Kasvattaen pituutta ja että pystyis ilman pysähdyksiä pyöriä näin. Elefanttitemppu auttaa myös, sen treenaamisesta aikaa.

Lelusta irrottamista pitää myös treenata. Oon jäänyt siinä Ruuti tasolle ja Ruutihan harvemmin heti käskystä irrottaa. Enemmän kahden lelun leikkiä ja pitäis irroittaa heti ja ottaa vasta luvalla kiinni (jälkimmäineinen sujuu).

Olipas tehokas 45min! Pätevä pikku koira! <3  Gavalle tuli ainakin hiki. Vaikka koitin aina antaa paussin leikkihetkellä. Tai annoin maata hetken. Tosi hienosti G selvisi tunnista ja teki innolla. Ei ottanut häiriötä muista tai yrittänyt mennä moikkaamaan. Uusia juttujakin tuli ja huomattua, että pitää treenata myös paikallaan pysymistä enemmän.

Treenaa:
- paikallaan olo: koiran kierto, namin ollessa maassa (naksutellen)
- katsekontakti lisää aikaa, nami maahan ja kontakti
- seuraus: perusasentoja
- eteentulo: lisää matkaa
- takapäänkäyttö: peruutus, perusasentojumppa, sivuaskeleet, vasempaan pyöriminen sivulla
- lenkillä: oikean puolen hihnakävely
- joskus pujottelu/pyöriminen
- irti: kahden lelun leikki

Lenkillä on tehnyt nyt paikallaan pysymistä niin että Ruu ja G odottaa istuen, kun otan remmit pois. Ekana Ruutin vapautus ja sitten Gavan. Yhdellä lenkillä sain pyytää G:n takaisin muuten hyvin.

Ennen Gavan "koulua" opiskeltiin dvd:ltä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!