Siirry pääsisältöön

Kotitreenejä

Maanantai iltana Ruuti sai shampoopesun ja sitten 2.5h föönauksen ja harjauksen. Kannatti olla taas tuulikaapissa missä tilaa 1x1m ja saa kaiken piiloon. :D Nyt on ihana turkki taas. :) Tuoksuu puhtaalta koiralta ja ilmava liukas turkki.
Ruutin treeniä on lenkeillä seuraus koirien ohituksissa ja silloin kun se keksii tarjota sitä esim ihmisten ohituksissa. Välillä tehty puolenvaihtoa takaa oikealle puolelle. Keppitreenien yhteydessä ollut myös pupunpapanoiden jäljestystä, riippuen missä ollut kiinni. ;) Porukoilla ollessa se ramppaa aika usein pihalla ja vahtii pihaa tai päivystää. Ruuti on koirista se, joka valvoo kotona eniten kun muut nukkuu päivisin suurimmaksi osin. 

Ruutia ei kiinnostanut poseerata, mutta valkoinen on!


Keskiviikkona Gavalle kaukoja nurtsipläntillä. Jätin hihnan tassujen eteen niin nään kauempaa tullessa liikkuiko vai ei.
- Maahan- istu ja seiso hyviä
- istu-seiso hyviä
- istu- maahan ja seiso-maahan meinasi liikkua eteen. Sekoitti selkeästi paikkiksen perus maahanmenoon. Käsimerkit on aika samanlaisia vaikka käskyt eri.


Ke iltapäivällä keppitreenit Gavalle ja Novalle

Novan kanssa suoria lähestymisiä vauhdin kanssa. Keskityttiin siihen, että itse olin vasemmalla. Kaahasi helposti ohi ja pujotteli vikan välin. Helpompia oli ne missä olin takana. Ja toinen puoli. Tehtiin kaksi settiä.

Gavalle ensin 
- 90 asteen avokulmaa. Sai miettiä kovasti ja toimi vain läheltä. Tai sitten vaati selvää linjaamista. 
- Sitten avokulma aika suoralla ja kovempaa. 2-3 väli oli polulla ja Gava olisi halunnut juosta vain sinne. Taas työntäen linjaa korjaten oikein tai läheltä. Näissä riittää treeniä. Palkkasin kaikki toistot kädestä. 
- haki jollakin kierralla puun kierron ja siitä kepeille, umpikulma ok. 

Lenkin varrella kaadettu puita, sopiva 2on-2off treenin paikka. Hetken sai sovitella jalkojaan. :D 


Torstaina sisäkaukoja 
- Novalle kaukot pallon kanssa, 2-3m ja sitten 5-6m matkalta. Yksi vähän vajaa nousu ja kerran ei totellut ekaa kun Gava istui osittain edessä. :D Pallokädessä tuli paljon motivaatiota nousta :D 

- Gavalle kaukot: 
Maahan-istu-maahan oli ok.
Istu-seiso-maahan liikkui taas eteen (5-10cm ja kerran toinen tassu). Kolmannella oikein ja läheltä oikein. 10m matkassa jo haastetta. Ne missä liikkui en kelpuuttanut.

Gavalle myös eteentulo ja siitä sivulle, itse pääsuorassa eikä mitään apuja sivulletuloon. Jää helposti vähän vinoon.

Kotona riittää puuhaa kaukoissa ja edestä sivulletuloissa. Lenkille pitäis muistaa ottaa merkki ja kapulat. :) Hiekkatiet oli tänään jo melkein kuiviakin (ennen sadetta)! 

Kommentit

Luetuimmat:

Agilityn alkeet videoin: nuoren koiran opetus

Alkeistreenejä nuorelle koiralle tai pennulle. Gavan pentuajalta vuodelta 2014-2015 ja muita harjoituksia. Lisäksi Novan alkeistreenejä, käännöskäsky harkat 17-18 ja suullisia käskyjä -19 .  - päivitetty 21.3.2020  Kotona harjoiteltiin laatikkolle 2on-2off ja puiden kiertoa itsenäiseksi. Nova harjoitteli irtoamista ja käännöskäskyjä lisäksi.  Hyppyihin tuli lisää korkeutta vasta lähempänä vuoden ikää, mutta ne on lähinnä koiran osaamistasosta riippuvaisia. Mielestäni, jos koiralla on vielä täysityö keskittyä noudattamaan ja hoksaamaan, mitä asiaa haetaan treeneissä, ei sen tarvitse samanaikaisesti myös keskittyä hyppäämiseen. Nämä kaikki harjoitukset, "pentutreenit" voi yhtä hyvin tehdä aikuisen koiran kanssa matalilla korkeuksilla, jos se aloittelee lajia.  Naksuttimen sijaan voi käyttää myös naksutinsanaa esim "jes", "zip"... Hyppy etupalkalla : Jos koira ei meinaa tarjota (tai kun hoksaa näillä idean voidaan koittaa tarjoamista), voidaan jättää ...

Artikkelilista

Artikkelilista - postaus suosituksia:  NOME/WT:  Youtube - lista - Noutajien pentukurssi  1 ,  2 ,  3  (2020) - Nome jatkokurssi  1 ,  2 ,  3  (2021) - Katin koirakoulu  1 (Tofu 8kk) ,  2 (Tofu 1,5v)  (2021) - Tolleri nome-noviisit  1 ,  2 ,  3 wt  (2021) -  Noutajapentu  KelpoKepo 2020 -  Noutajien metsästyskokeet luento  2020 - Nome-noviisit Annina Nurmikiven treenit  1 ,  2 , (2022) -  WT koe talkoot  2022 -  Taipumuskoe NOU1 Tofu  2024 videoin -  Ulla Ruistolan luento  2024 -  Tollauskoulutus Anne Karlsrön  2024     TOKO/ TOTTIS:  Youtube - lista -  Pennun tai nuoren tokokoulutus  2019 -  Tokon säännöt  avo-evl 2021 -  Toko palkattomuus/kisamaisuus  2014 -  Reija Nieminen 100p tottis  2024 KOIRATANSSI: -  Haaviston koiratanssipäivä  2014 -  Anna Larssonin koul...

Pennun ja aloittelevan, tottelevaisuustreenejä video esimerkein

Pennun ja aloittelevan tokokouluttamisesta videoita ja teoriaa Tässä koottuna, mitä pentutreenejä on tehty. Numeroin helpottamaan lukemista, mutta vaikea määrittää mikä olisi tärkein. Pennut onneksi omaksuu monia asioita. Tokoon, rallyyn, koiraharrastukseen tai kotikoirankin kanssa kivaa puuhasteltavaa ja arjessa hyödyllisiä asioita. Paljon mahtuu tekemään myös kotona alkeita.  Videot on meidän Youtube Tollerwich2 - kanavalta ja muutamia linkkejä muidenkin videoihin, jotka olen kokenut hyödyllisinä. Youtuben meidän top tokotreenit listaus täällä  pennusta aikuiseksi (lisäys 19.3.2020).  Suosittelen myös menemään pentukurssille, tottelevaisuuden alkeisiin, arkitokoon, kilpailevaan tähtääviin tai muuhun, koska silloin saa koirahäiriössä ja treenitiloissa harjoitusta (Linkkejä alhaalla). Lisäksi pääsee tekemään kouluttajan silmien alla. Vierailkaa myös kilpailuissa, osallistuu match showhun (epävirallinen näyttely), tekee harjoituksia vieraassa paikassa, kaupan tai ko...

Hoopers lajin esteitä ja tee-se-itse hooppi 2021

Hoopers agilityn tyyppisestä lajista tuli esittelyä seuroille. Suomessa ei ole virallinen laji ja vasta viime vuonna törmäsin treeneihin siihen liittyen. Laji on virallinen usessa Eurooppalaisesas maassa: Iso-Britanniassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Alankomaissa ja Tanskassa. Säännöissä pieniä eroja. Esteinä on hooppi, tynnyri (esim kevyt kankainen), 1m putki ja n. 1.5-2m (valkoinen) verkkoaita/ veräjä.  Koiraa ohjataan tietyn alueen sisältä, radasta riippuen merkitty mihin asti ohjaaja saa liikkua 3-16m2. Radalla on esteitä 10-25. Estevälit 5-14m. Kilpailukenttä on samankokoinen kuin agikisoissa, mutta treeneissä voi olla pienikin tila. Koiran ohjaus suullisin käskyin ja ohjauksin. Laji sopii monenlaiselle koiralle, ei ole liian rankka fyysisesti.  Kaarien "hoop" tekemisestä löytyi ohje  ja video alla .  UK:n säännöissä  korkeus 91-96cm,  leveys 86-91cm,  tukijalka maahan molemmille puolille 30-35cm.  ylö...